Viikonloppu pikakelauksena

Johtuneeko siitä, että työssä on ollut vähemmän kuormitusta kuin pitkiin, pitkiin aikoihin, että vapaa-aikana jaksaa nähdä enemmän ihmisiä kuin aikaisemmin. Silloin, kun työaika ja enemmänkin menee niin, että kohtaa ihmisiä tauotta, haluaa vain olla hiljaa ja puuhastella omia juttuja - tai olla tekemättä mitään. Aivot off-asentoon.


Tämä viikonloppu meni ystäviä tavaten.


Perjantaina pojan appivanhemmat tekivät äkkipikavierailun kaupunkiimme ja iltapäiväni kääntyi illaksi rattoisasti heidän kanssaan. Mies oli vielä työmatkallaan. Jälleen sain kiittää kaupasta löytyviä antimia siitä, että työstä kaupan kautta kotiuduttuani sain tarjoilut äkkiä kokoon ja saatoimme käyttää muutaman yhteisen tunnin jutusteluun pöydän ääressä. Sillä aikaa, kun pakastevalkosipuliperunat valmistuivat uunissa, raivasin keskellä olohuonetta lojuvan imurin ja menossa tai tulossa olevat vaatteet ja muut sotkut piiloon ennen vieraiden tuloa. Suppilovahveromuhennos ja pihvit kypsyivät nopeasti ja jälkiruoaksi ostettu pakastekakku suli tarjoiluhetkeen mennessä. On niin mukavaa, että me appivanhemmat pidämme yhteyttä silloinkin, kun lapsiamme ei ole maillahalmeilla... Me äidit saatamme välillä soitella, jutella niitänäitä, ja kaipailla yhteisiä lapsiamme kaukana meren takana. Lähetin vieraani matkaan kohti länsirannikkoa ennen hämärän tuloa...


Lauantaina tapasin ystäväni, jonka kanssa olen tehnyt kaksi pitkää, unohtumatonta matkaa Nerjaan, Espanjaan. Tai itse asiassa Nerja oli vain tukikohtamme, josta lähdimme "seikkailuun". Jokainen päivä oli erilainen. Meitä yhdistää tietynlainen hulluus, taito olla lapsellinen. Siis emme ole sillä lailla "vapaita ja luovia", joita joskus luovuuskoulutuksissa haetaan, you know? Mutta löydämme ilahtumisen, kiinostuksen, elämyksen aiheita melko pienistäkin asioista ja aika - se unohtuu. Kutsumme yhteisiä päiviämme Nerhapäiviksi. Oivalsimme nimittäin, että monia niistä hauskoista asioista, joita teimme matkoillamme, voimme tehdä kotikaupungissammekin, tai ainakin kotimaassa. Sovimme vain ajan ja paikan, jossa tapaamme ja siitä se alkaa... Lauantainen Nerhapäivä alkoi ystäväni luona aamupäivän "brunssilla" viipyillen. Siinä päivitimme samalla viimeiset kuulumiset ja suunnittelimme päivän kulkua. Seikkailuosuus oli ajelu kirpputorille, jossa saimme vierähtämään joitakin tunteja. Välillä kuljimme yhdessä jutustellen ja välillä "hajaannuimme". Noilla kierroksilla ei pääasia ole löytöjen tekeminen - vaikka teemmekin, tietty. Mutta ihanat, sinisillä lemmikeillä koristellut mokkakupit jäivät silti ostamatta... Hhhuokaus! Pikakäynti ruokakauppaan, salaattiateria, ja jälkiruokakahvit meillä vuorostaan päättivät päivän. Mies ei ollut ollenkaan yllättynyt, kun rautatieasemalla häntä odottikin kaksi naista. Saatoimme ystävämme kotiinsa ja jatkoimme omaan kotiimme.

Ja tänään... aiottu luontoretki kutistui kävelylenkiksi kaupunginosassamme, joka iloksemme tarjoaa myös luonnonläheisyyttä. Lenkkeihin on tuonut uutta mielenkiintoa kamerat, joilla voimme ikuistaa havaintojamme. Lenkin jälkeen saatamme vielä katsella ja vertailla kummankin otoksia pitkän tovin. Illan korvissa kävimme pitkästä aikaa kyläilemässä siskoni ja hänen miehensä luona. Hyvää ruokaa ja mukavaa yhdessäoloa... Vaikka asumme samassa kaupunginosassa jopa, tahtoo näkemisemme olla aika harvinaista... Silloin kun lapset olivat pieniä, näimme ainakin kerran viikossa, mutta nyt viikonloput menevät usein lasten luona tai harrastuskuvioissa tai mökkeilyssä tai... Heilläkin on jo kaksi lastenlasta. Päivän tunnelmaan on vaikuttanut bussionnettomuus Espanjassa... En tiedä, onko turmassa ollut mukana tuttuja ihmisiä, mutta tie on tuttu... Uutisia on tullut seurailtua jonkun kerran ja keskustelukin on välillä virinnyt aiheesta...

Viikonloppuun mahtui niin paljon asioita, että tuntuu siltä kuin päiviä olisi ollut monta... Nyt enää viisi työpäivää ja sitten alkaakin viikon loma...