tiistai 1. huhtikuuta 2008

Ei mitään kirjoitettavaa




Piti taas kaivaa vanhoja kuva-arkistoja, koska ei ollut mitään ajankohtaista tai aiheeseen sopivaa. Kuva on eräästä kahvilasta, El Tren (juna), lähellä erästä rautatieasemaa. Pieni veturi puksutteli raiteillaan ympäri kahvilaa ihmisten yläpuolella. Välillä seinänviertä ja välillä katosta roikkuvia kiskojaan pitkin.


Veturikuva siksi, että ei ollut mitään kirjoitettavaa. Tänään ei tapahtunut mitään...


Heräsin kello kuusi. (Kello väitti, että heräsin silloin kun pitikin, mutta koko fyysinen minäni huusi, että ainakin tuntia liian aikaisin!). Pitää vielä totutella tähän kesäaikaan...


Sitten työhön miehen kyydissä. Sopivan työteliäs päivä. Kävellen kotiin, koska Mies oli pelaamassa sulkapalloa. (Soitti tosin, kun olin sadan metrin päässä kotiovesta että mis oon (mrrr)! ) Ruuanlaittoa, siivousta, lehden lukua. Iltalenkki ja kotimatkalla kaupassa piipahdus.


Yritin miettiä jotain erityistä kirjoitettavaa... Ei nyt tullut mieleen. Ja sitten havahduin ajattelemaan, että hyvänen aika! Jos yllättäen menettäisin nämä lähes päivittäiset tapahtumat, niitä juuri kaipaisin. Eivätkö ne muka ole mitään...


Nojaa, siivoukset voisin luovuttaa jollekin toiselle. Ja työtä tekisin ainakin vähemmän... Mutta pitkän loman jälkeen sitä alkaa jo kaivata työhön. Hyvään työyhteisöön. En haluaisi sitä menettää.


Mies. Tuskastun välillä sotkuun, jota mies jättää jälkeensä... Kunnes huomaan, että en jää yhtään jälkeen siinä lajissa... En muista, kosittiinko minua sanoilla "Rakkaani, haluaisitko yhdistää sotkumme?" Mutta niin se vain on käynyt... Noh, tulihan vähän siivottuakin sentään.


Ja kävimmehän lenkilläkin. Mukava reipas pikkulenkki keväisen pehmeässä ilmassa. Syy, miksi ei ollut kuvaa juttuun oli muuten vain se, että kameraa ei sattunut kummallakaan olemaan mukana. Siispä pysähtelimme monta kertaa zoomailemaan herkullisia kuvauskohteita, ilman kameraa. Oliko se iltarusko hyvä rusko vai paha - no, huomenna sen näkee...


Kaupan mukavalta kassarouvalta opimme uuden sanan "rollaattorirahasto". Se on se kassan luona oleva hedelmäpeli (jota Mies silloin tällöin kartuttaa)... Ja kassarouvalle opetin sanan "marttalihakset". Ne ovat ne minunkin käsivarteni alapuolella heiluvat lihakset, joita ei tarvitse koskaan rentouttaa...


Että jotain sentään, kirjoitettavaa...

4 kommenttia:

Vicki Li kirjoitti...

Väliin kirjoittaminen tuo tuskaa, mutta oikeasti on mukava lukea ihan tavallista arkea toisen ihmisen elämästä. Ei tästä bloggailusta kannata stressiä ottaa, jos ei ole mittään kirjoitettavaa, silloin ei kirjoita mitään. Nauttiipi vaan toisten hengen tuotteista. Mulle väliin reissut tuottaa tuskaa, kun ei pääse heti jakamaan blogisiskoille kokemuksia. Täällä on mun "virtuaalisiskot" varsin läheisiä monet.

noeijoo kirjoitti...

Juu, kyllä arkikertomukset on oikein hyvää luettavaa, sitä katsoo, että tuollaista se on meilläkin ja se jaksaa ilahduttaa, että samalla tantereella sitä tallustellaan.

Tilda kirjoitti...

:) Marttalihakset! onpa hauska nimitys!

Eevis kirjoitti...

Heipsan Vicki Li, tämä "henkeni tuotos" muutti muotoaan kirjoittamisen aikana. Valokuvan kanssa tuhratessani aioin kirjoittaa hauskasta päivästä ystäväni kanssa, mutta siirsin sitä juttua. Tekee hyvää näin miettiä ja nähdä tekstiään. Havahduin, että puhutaan arjen sietämisestä. Hyvänen aika, sitä arkeahan kaipaan, jos menetän sen... Ja aloin miettiä eilisen päivän merkityksiä... Niitä löytyi! Kyllä, niin mukava surffailla blogeillanne ystävät ja kiva saada kommentteja... Ja ajatuskin pelaa jo jotenkin, että Tämä pitää laittaa blogille!

Niinpä, Noeijoo, samalla tantereella. Ja kumma kun ne toisten arkikertomukset tuntuvat paljon hauskemmilta... :)

Cascas, eikö kuullostakin ne marttalihakset menevämmiltä..... vai?