sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Tunti maapallon hyväksi




Sain eilen haasteen Katriinalta tuntiin maapallon hyväksi. Tuntiin ilman sähköä. Koska ruoka oli lähes valmista, oli helppoa ottaa haaste vastaan.


Vaikeampaa olisi ollut lähteä keräämään polttopuita tai risuja ruuan valmistamiseksi pihan grillissä... Ja nekin olisivat ylellisyyttä jossakin päin maailmaa, missä polttopuiden löytäminen on työn takana ja niiden keruu saa aikaan omat ympäristöongelmansa. Ja tuollainen grilli, tiilistä muurattu, olisi varsinainen ylellisyyskapine... turhake...


Siis ei tuntunut ollenkaan uhraukselta syödä ruokaa kynttilöiden valossa Miehen kanssa. Päin vastoin! Oli niin levollista ja tunnelmallista, kun kaikki sähköiset kapineet (paitsi jääkaappi ja pakastin) olivat sammutettuina. Eikä ollut kiirettä mihinkään...


Tänä aamuna sain kuulla, että suuren meren takana myös poika oli vaimonsa kanssa istunut tunnin pimeässä. Ja nyt jo niin tarpeelliset lämmityslaitteetkin olivat olleet tunnin sammutettuina...


Tuntuu hienolta ajatella, että joka puolella maailmaa on herännyt ajatuksia siitä, että tämä maapallomme on yhteinen ja sen hyväksi on tehtävä jotain...

3 kommenttia:

Tilda kirjoitti...

ja samalla sai romanttista tunnelmaa :)

Virpi P. kirjoitti...

Kylläpä on kaunis kuva, yhtä seesteinen kuin kuvaamasi tunnelmakin.

Meidän miehessä näkyy nykyisin lievästi öykkärimäisiä piirteitä, kun se vaati aika pian television auki.

Eevis kirjoitti...

Parempi edes myöhään... Oli romantillista... Meillä oli tellukin kiinni. Tasan tunnin :)