Valituskuorolle aiheita

Tämä päivä oli ihan hyvä päivä. Työajan viralliseen päättymiseen asti, siis kello kuuteentoista. Vaikka työvuorolistaa ei ole kolmeen viikkoon ollutkaan... Mutta jos olisi, niin tänään virallinen päättymisaika olisi ollut kello kuusitoistanollanolla. Siis hyvää päivää ei haitannut jo aamulla tai milloinliekään aamuyöllä tai yöllä alkanut lumimyräkkä, sillä Mies vei minut kuten aina aamuisin työpaikalle, muutaman harppauksen päähän ovesta joka aukeaa työpaikalleni. Olin sen verran viimetipassa työpaikalla, että ovetkin lensivät auki (silmä nääs) - kuin sanoakseen tervetuloatervetuloa töihin!...


Ja työpäivä sujui ihan mukavasti... Ei liian kiirettä, asiakkaat mukavia, ei liian vaikeita pähkinöitä purtavaksi, kukaan ei perunut tai jättänyt tulematta hirmuisesta kelistä huolimatta... "Meni putkeen". Ja aivan ajallani tein lähtöä pois - Mieskin odotteli lähes samalla paikalla autoineen, mihin oli jättänyt aamulla...


Mutta sitten alkoikin vyöryä aiheita Valituskuorolle! HitsihitsiHITSI!


Työpaikan ovet penteleet avautuivat yhtä iloisesti kuin aamullakin niitä lähestyessäni, ulkopuolelta, vaikka niiden piti olla lukossa. Tuli vain mieleen kokeilla, että toimiiko lukitus näillä keleillä. Ovet olivat jo päivällä jonkin aikaa jumissa, kun tuuli pyöräytteli lunta miten sattuu niiden rakoihin asti. Omat keinot (auton harja ja lasta ja raavas mies) eivät auttaneet... piti soittaa huoltoon jne... Puoli tuntia ovien tähden!


Ja kelistä johtuen peruimme suunnitellun virkistyksen... kotiin vaan! Ei tehnytkään mieli mennä liukastelevan liikenteen sekaan, kun ei ollut kerran pakko.


Ja kotipihalla odotti verenpainetta nostattava näky: Huollon traktori oli pinonnut isot kasat lunta kalliiden istutusten päälle. Vaikka lumien ajoon on sovittuna hyvät ja selkeät alueet! Hitsi oli aivan liian laimea sana ilmaisemaan kiukkuani. Onneksi oven aukaisuun, puhelinluettelon etsimiseen ja numeron näppäilyyn meni sen verran aikaa, että puhelu huoltoon hoitui jo sivistyneesti... (mielestäni...)


Päiviä takkuillut pankkiyhteys toimi lopultakin... tarkistus... jo ennen pääsiäistä piti palautetusta tuotteesta tulla hyvitys tilille ... eipä näkynyt. Uusi soitto firman puhelinpalveluun. Piti oikein keskittyä ajattelemaan, että langan toisessa päässä oleva ihminen (aivan ystävällinen, nuoren kuuloinen nainen) ei ollut vastuussa siitä, että työpaikan ovet jumittivat, kelin vuoksi oikaisimme suoraan kotiin, lumi oli kasattu väärin tuhoamaan pensaitamme ja rahat olivat tilittämättä... Hän oli vain kuuntelemassa ongelmaani, joka liittyi heidän palveluunsa ja jota hän asiallisesti lupasi selvittää.


Mutta, hyvä mahdollinen Lukijani, voit uskoa, että poskeni kuumottavat vieläkin... Verenpainelukemia en taida edes viitsiä mitata...


Nyt, vien itseni ja Miehen lenkille. Voit arvata, että pusken vastatuuleen ja lujaa. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!