Tilkkuja

Kun on lähes koko päivän loikonut tilkkupeiton alla, se saa ajattelemaan (jos nyt jotain jaksaa tänään ajatella) - tilkkuja... Selaan tänään siis tilkkuja.


Ensimmäinen tilkku on viime vuodelta. Tarkkasilmäinen voi nähdä päiväyksen lehdessä: uudenvuodenatto. Ja kanttarelli! Aivan oikein. Kävelimme silloin kanttarellipaikkamme ohi. Maa oli vielä lumeton ja oli lämpöasteita. Päätin katsastaa, vieläkö löytäisin herkkuja, joita olimme litrakaupalla syksyn mittaan keränneet juuri siitä paikasta. Löysin, tosin pakkasen jo vähän puremia.


Ja toinen tilkku on muutaman päivän takaa. Kanttarellipaikkamme oli hakattu nurin... Paikalle rakennetaan rivitalo. Kaipa se on hyväksyttävä, että jos asuu puolen tunnin kävelymatkan päässä kaupungin ydinkeskustasta, ei kanttarellia voi ikuisesti poimia ihan kotinsa läheltä. Miltä mahtoikaan tuntua niistä "alkuasukkaista", jotka olivat kymmeniä, kymmeniä vuosia asustaneet maitaan? Ja sitten kaupunki alkoi laajeta. Ihailin viimeistä, tuulen ja raskaan työn parkitsemaa vanhaa miestä, joka viis veisasi siitä, että kaupunki tuli kohti joka puolelta. Hän hoiti lampaitaan ja hevostaan. Ajelikin hevosellaan kärryillä seisten. Hevosesta oli luovuttava, kun joku oli yöllä kepillä lyöden puhkaissut sen silmän...

Ja sitten vielä keväisiä tilkkuja...





Tilkkuja tulee lisää ja lisää...

Kohta ne muodostavat mattoja, kankaita...

pilviä, aaltoja, pitsiä...