lauantai 12. huhtikuuta 2008

Tunnustus






Katriina Omenapuun alta yllätti minut tällaisella tunnustuksella. Olen ilahtunut, sillä bloggaajana olen hyvin tuore. Ihastellen olen seuraillut Katriinan ja monen muun kokeneen bloginpitäjän upeita sivuja, sekä sisällön, että ulkoasun suhteen.


Blogini tarkoitus oli alunperin olla päiväkirjan tapainen kirjoitelma. Tuntuu hyvältä kirjoittaa, kun edes olettaa mahdollisen Lukijan lukevan sitä. Ja ilokseni olen huomannut, että lukijoita on ilmaantunut ja olen saanut kosketusta niin sympattisiin Ihmisiin. Lupasin lennellä välillä siipi maassa ja välillä korkealla... ja sanassani olen pysynyt.


Kuvaus tuli mukaan pikkuhiljaa. Ensin plarailin (tukiopettajani avustamana) kuvatiedostoja ja sitten piti kaivaa esiin digikamera, jonka käyttöä olin välttänyt mahdollisimman pitkään. Nyt olen kuvien käsittelyssä oppinut ensimmäisiä kikkoja. Mitähän vielä opinkaan... Kurssejakin suunnittelen.


Säännöt:

1. Sinun tulee jakaa tämä tunnustus 5 blogille, joilla sitä ei vielä ole.

2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!

3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle!

4. Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa ja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin.


Bloggausaikani on sen verran rajallista, että kovin monilla blogeilla ei tule vierailtua säännöllisesti. Ne, joille kurkistelen, ovat jo merkkinsä ansainneet. Auliisti antaisin toisen, kolmannenkin merkin... Mutta taidan tyytyä kommentoimaan jatkossakin.


Kiitos Sinullekin siitä, että kävit kurkistamassa!

Ei kommentteja: