Onnellinen mies

Kerran, pari vuodessa vierailemme talossa, joka sijaitsee mutkittelevan hiekkatien varrella kilometrien päässä taajamasta. Talo on rakennettu kuivatulle suomaalle, joka ennen perustusten tekoa vaati suuret kuivaustoimet. Talon rekennustarvikkeet on kerätty suureksi osaksi puretuista rakennuksista. Niitä talon isäntä keräsi vuosikaudet ennen kuin alkoi rakentamaan nykyistä kotiaan. Taloa voisi kuvailla sanoilla karun kodikas ja tarkoituksenmukainen. Siellä on puhdasta ja lämmintä ja tilaa sopivasti kahdelle aikuiselle ja heidän silloin tällöin vieraileville lapsilleen puolisoineen. Piha on keskeneräinen. Siellä on useita polttopuukatoksia, joihin on kerätty rakennusjätteistä ja haloista sahattuja polttopuita. Ei ainakaan vilu yllätä... Muutama pieni kukkaistutuskin on koristamassa muuten hiekkaista pihaa.


Talon isäntä on ollut työtapaturman vuoksi eläkkeellä jo vuosikaudet. Onneksi meni vain toisesta silmästä näkö... olisi voinut mennä henki! Myös vaimo on ollut eläkkeellä vähän aikaa, mitä nyt työuraa tuli tehtyäkään... Naimattomalla äidillä ei ollut aikoinaan varaa kouluttaa tytärtään. Talon asukkaista huokuu levollinen tyytyväisyys elämään. Mitään ei puutu. Ja lapset ovat löytäneet oman paikkansa elää.


Talon posti kannetaan laatikkoon, joka on isomman tien varressa. Postinhakumatka talolta hoituu talvella potkukelkalla ja kesällä polkupyörällä. Eräänä kevätaamuna mies oli jälleen lähtenyt vanhalla polkupyörällään noutamaan sanomalehteään. Aurinko paistoi, linnut lauloivat ja juuri lehteen puhjenneet koivut tuoksuivat... Hän ajoi postilaatikon ohi ja jatkoi hiekkateitä mutkitellen pitkän, pitkän lenkin... ja nautti ihanasta aamusta. "Silloin", hän kertoi käydessämme, "silloin ymmärsin, että olen onnellinen mies".