sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Rääppiäiset



Mietin, onko sana rääppiäiset kirjakieltä vai murresana. Suomi-englanti-sanakirjani tietää sen olevan "oikea" sana. Nämä päivät ovat joulun ja vuoden rääppiäisiä.


En tiedä, ilkeänkö kertoa tämän päivän ruokalistaani. Todellinen rääppiäislista! Luumurahkaa. Paljon. Omena. Kymmenen mandariinia. Ainakin. Vai klementiiniä. En koskaan opi. Pullaa, kaksi kymmenen sentin palaa. Voita päällä. Kylmän maidon kanssa. Reilut puoli pussia suklaatoffeita. Ei ollut enempää jäljellä niitä... Ja kahvia, tietty. Porkkanalaatikkoa, perunalaatikkoa, lanttulaatikkoa, rosollia, kinkkua. Tursuu jo korvistakin. Latte ja piparijäätelöä, ennen elokuvaa. Tänään ei ollut väliä. Kunhan ei ollut nälkä.


Enkä tiedä, ilkeänkö kertoa, mitä tein tänään. Lähes en mitään. Keskimmäisen tyttären perhe lähti kotiin junalla, aamuvarhaisella. Sen jälkeen istahdin television ääreen ja istuin, istuin, söin, istuin. Yöpaidassa ja aamutakissa. Tuntikausia. Gerard Depardieu Monte Criston kreivinä vangitsi minut yllättäen. Katsoin kaikki sarjan osat peräperää. Välillä kipaisin käynnistämässä pesukoneen tai hakemassa keittiöstä, nnohhh, tiedätte jo.


Miehen kanssa kävimme vielä elokuvissa. Australia. En ollut lukenut siitä mitään mairittelevia arvioita, mutta elokuva kiinnosti ihan maisemien vuoksi. Maisemat olivat Australian pohjoisosan kuivaa seutua, Darwin mainittiin. Kamerat kiersivät suhteellisen pienellä alueella. Ja muutenkin on pakko todeta, että oman arvioni mukaan arvostelut olivat sittenkin liian mairittelevia. En voi suositella sitä ystävilleni.





Joulu jätti jälkeensä surullisen ja tyhjän olon. Mielessä risteilee nyt monenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Ja syli tuntuu tyhjältä. Kaksi pientä ihmistä olivat kuin iloinen tuulenpyörre. Taukoamaton, koko hereillä olon ajan. Mistä se energia saakaan alkunsa...

5 kommenttia:

Vicki Li kirjoitti...

Täällähän kuulostaa hyvältä ja varmaan hiukka raskaaltakin. Mulla jäi mainitsematta syntilistastani 4 pulloa viiiniä, jotka menivät ihan siinä sivussa huomaamatta siipan kanssa 4 päivän sisällä.Eilen sitten meni 5. kun Kuopion vieraat tulivat. Hmm..luumurahka olisi maistunut mullekin.

Tänään ajattelin tehdä sitä uuunilammasta vieraille, jos he ovat lampaan perään.Olimme eilen Noan 1-vuotis synttäreillä. Siellä oli vähän kärttyisä vauvarokosta toipuva nuori mies. Ihana kuitenkin.

Sini kirjoitti...

Kuulostaa täydelliseltä päivältä, ihanaa :)!

Eevis kirjoitti...

Ois pitänyt Vicki minunkin juoda enemmän viiniä. (Pyyhkii suupieliään ja ajattelee sitä uunilammasta...)
Meillä jäi yksi kiva tapaaminen enterorokon vuoksi tekemättä.

(sitä minäkin, Sini.) :)

Virpi P. kirjoitti...

Joulurumban jälkeen on ihan oikein ottaa lunkisti ja antaa kaikessa periksi. Antaa mennä! Minuakin nukutti koko viikonlopun sen jälkeen, kun omat vieraat lähtivät. Lorvin vain telkkarin ääressä ja söin koko ajan jotakin.

Mutta tiedän nyt, miksi tänään lähdimme kuntosalille :D

Eevis kirjoitti...

Kyllä, Katriina, loppuvuoden voi ottaa tosi rennosti. Ja syödä :P