Mitä ihmettä voi kirjoittaa päivänä, jolloin aamu ja ilta ovat kohdanneet toisensa ja päivä on ollut siinä välissä vähän vähemmän pimeä hetki. On pitänyt kiiruhtaa kaulukset pystyssä ja yrittää suojautua pisaroilta, jotka tuuli on pyöräyttänyt varjonkin alle. Ihminen, joka on varustettu valokennolla, ei voi kuin vääntäytyä puoliväkisin saadakseen edes osan suunnittelemistaan asioista toteutettua. Huoh, en kessssstä tätä kaamosta!
(Tuo lumikin on sulanut sateen mukana pois. Ei sekään enää valaise.)
Tämä viikko on vapaata työstä. Näin olen nyt suunnitellut: Viikko työtä ja viikko vapaata, ainakin toistaiseksi. Viikko aina aikaa elämälle. Olen päättänyt antaa enemmän aikaa ihmissuhteille, harrastuksille, kodille ja hyvinvointini kohentamiseen.
Eilen oli syntymäpäiväni. "Muutamaan" vuoteen ei ole tullut enää laskettua, montako yötä on vielä nukuttava ennen syntymäpäivää. Eikä ole tullut enää toivottua, että vuosi kuluisi nopeasti. Se kuluu toivomattakin. Suuren osan päivästä istuin eilen hiljaa mietiskellen. En voinut olla laskematta, että tämän ikäisenä äidilläni oli enää neljä vuotta elinaikaa. Ja tässä iässä hänen elämänsä laatua heikensi jo vakava sairaus, syöpä. Tunnen kiitollisuutta siitä, että saan vielä näin nauttia elämästä. Ehkäpä siksi tämä kiitollisuus, että elämän rajallisuuden ymmärtää selkeämmin kuin nuorena. Ja hyväksyy.
Päivän iloisempi osa alkoi illan korvissa, kun nuorempi tyttömme ja hänen poikaystävänsä sekä me Miehen kanssa kohtasimme keilahallilla. Tunnin kisailu painavaa palloa työnnellen päättyi parhaalla mahdollisella tavalla: Jokainen oli melko tyytyväinen suoritukseensa. Pallo ei vierinyt suoraan ränniin liian usein ja välillä joku sai kaikkikin keilat nurin, yhdellä tai kahdella heitolla. Ja hauskaa oli. Pelin jälkeen suunnistimme yhdessä ravintolaan. Ruoka oli hyvää ja seura mitä parhainta. Kiitos!
Tämän päivän vietin asioilla. Kävin työterveyshuollossa, sillä ajatukseni on nyt aloittaa kunnon kohottaminen. Muutaman viimeisen vuoden aikana on kuntoilu jäänyt liian vähälle. Ja sitten pistin uuden passin vireille. Sille tulee olemaan käyttöä, toivottavasti! Nuoremman tytön kanssa kohtasimme vielä kaupungilla lähes sattumalta (pienen kaupungin etuja) ja päädyimme kahvilaan. Miten ihanaa olikaan uppoutua pitkään keskusteluun nuoren, viisaan naisen kanssa!
Tänään oli loppuelämäni ensimmäinen päivä.
5 kommenttia:
Totta, vaikuttaisihan maailma paljon valoisammalta, jos olisi toista viikkoa sitten satanut lumi vielä maassa.
Mutta ajatteles.. kolmen viikon päästä on talvipäivän seisaus ja Tapaninpäivänä on päivä jo kukonaskeleen verran pitenpi. Loppujen lopuksi aika rientää ihan älyttömän nopeaan. :)
Kyllä, Kipi, olen odotellut talvipäivän seisausta jo kuukauden. ;) Ja tänään virittelen pihaan valot ja sytytän lyhdyt.
Sydämelliset myöhästyneet onnittelut, Eevis! Meitähän on aika paljon marras-joulukuussa syntyneitä bloggaajia ainakin niissä, joita mie luen.Mullakin on vapaapäivä, siivota tosin pitäisi. Jos saan aikaseksi, lähden vesijuoksemaan piiiitkästä aikaa.
Minustakin on aivan ihanaa tavat tyttären kanssa ja nauttia henkevästä viisaasta seurasta, kehen lie tullut...
Onnittelut multakin! Ja vielä suurempi onnittelu hyvästä ratkaisusta, osa-aikatyöstä. Se parantaa varmasti elämänlaatua, jää aikaa muuhunkin kuin työssäkäymiseen.
See you later!
Kiitos, Vicki. Juu, vesijuoksu pitääkin muistaa tässä uudessa elämässä. Niin, kehen lie tyttömme tulleet ;).
Kiitos, Katriina. Ah, että olenkin nauttinut!
Lähetä kommentti