Läähätän ja läkähdyn

Alkoi pyöriä mielessä se sävel: "Läähätän ja läkähdyn,Y, Y-Y!" Se taitaa jatkua, että syövereissä syleilyn. Ö, Ö-Ö. Ei täällä vaan semmoisissa syövereissä. Vaan palaudutaan taas päivän työstä. Tuo laulu menee sentään duurissa - se, mitä nyt nuoteista tiedän. Ja duurissa täälläkin sentään. Sen verran totean, että on pakko antaa työlle pikkusormen kynsi vapaa-aikana ja alkaa lukea kotonakin työsähköpostit. Muuten ei-tuu-mittään!


Oikeasti taustalla soi Paul Simonin Graceland. Ja pääni nyökkii tahdissa. Ihana! Kiitos, Katriina!


En jaksa nyt oikealle lenkille, mutta ainahan voi tehdä virtuaalilenkin. Nnnnoh, hikoilun ja hengästymisen kanssa nyt on niinjanäin. Mutta kyllä se virtuaalisestikin virkistää. Siis palataan tuokioksi eiliseen.


Pilvet roikkuivat tuttuun tapaansa niskaa hipoen. Silti varustauduimme eiliselle lenkille kameroiden kanssa. Jos JOTAIN kuvattavaa tulisi vastaan. Tuntuu siltä, että kun on tottunut nyt kulkemaan kameran kanssa, löytyy aina jotakin ihmeteltävää tai ihasteltavaa. Annoin raahata itseni läheiseen lintutorniin. Sillä tiesinhän, että muuttolinnut ovat aivan jossain muualla ja pesinnän kanssa on niin ja näin. Siksi yllätys olikin hieno, sillä se ääni, mikä syntyi, kun vapaat laineet liplattivat jään alle ja soittelivat kaisloja, oli ihmeellinen. En ollut koskaan kuullut sellaista ääntä aikaisemmin, kaupunkilaistyttö.





Sinnikkäästi etenimme rantaraittia. Oli niin liukasta, että vauhti oli hitaahkoa ja takajalka lipsui. Eikä mitään mieltä nostattavaa katseltavaa. Veneetkin hytisivät ohuen lumipeiton alla.





Silloin muistimme Kallen, jota emme olleet käyneet tervehtimässä moneen kuukauteen. Kalle asuu paikallisessa vihermaassa, jossa nimensä mukaan on kesä ainainen. Herätimme sen unestaan. Vaikutti siltä, että keskeytetty päiväuni aiheutti mieliharmia, sillä se kaivautui sanomalehden alle ja käänsi selkänsä meille. Eikä vastannut, vaikka hoimme sille "päivää" ja "terveterve" monet kerrat. Päätimme lopulta poistua näyttämöltä tappion kärsineinä. Jos ei huvita, niin ei huvita ja olkoon sitten! Mutta silloin kuului käheällä äänellä:"Päivää, päivää!" Kaikki oli meille anteeksi annettu. Saimme kuunnella vuolasta juttelua. Ja kun lopulta oli aika lähteä kotiin, se yritti huudella meitä takaisin kirkumalla kimeästi.





Niin, Kalle on kakadu, älykäs, utelias papukaijalintu. Sen ikää en nyt muista, mutta ei se aivan eilisen teeren kakadu ole. Oli ihmeellistä muistella, että tuollaisia Kalleja bongasimme kymmenien lintujen parvina tienposkessa ajellessamme siellä aussiteillä. Huoh!