Tämän päivän olen viettänyt kaapissa...

Pikkuisemme on toipumassa ja omaltakin flunssalta selkä taittunut... siispä oivallinen päivä viettää kaapissa!

Tämä ei tullut yllättäen, ei, vaan sitä edelsi lähes yhdeksän vuotta kestänyt - sinnikäs - asian puheeksi ottaminen Miehen kanssa. (Jotkut miehet kutsuvat sitä jankutukseksi.) Lopulta tapahtumat alkoivat kuitenkin edetä nopeasti... Paikallisen sisustustavaratalon lehtisessä oli nyt-tai-ei-koskaan-tarjous, joka kirvoitti salamana mieleeni väitteen mutu-viestin tehosta. Latasin kaikki sanallisen ja sanattoman viestinnän taitoni peliin ja parkaisin ilmoille lauseen: Mä-en-KKKKestäenää-tätä-sotkua!!! Ja kas, muutamaa päivää myöhemmin kannoimme kotiin erinäisiä sylillisiä kiskoja, putkia, nippeleitä ja nappeleita.... mitä nyt kaapin teossa sitten tarvitaankaan.

Mies kävi työhön käsiksi. Tämän pisteen ylityttyä asiat rullaavat yleensä vauhdikkaasti. Seurasi pari päivää porausta, naputusta, sahausta, maalausta, entisten kaappien purkua... (Mainittakoon, että naapurit tervehtivät vieläkin.) Työn iloa saatoin lisätä ihastelemalla, iloitsemalla, hemmottelemalla - tarjoamalla hyvää juotavaa ja syötävää... Jooei, joku asia on sentään liian arvokas kaupanteon tai lahjonta-, kiristys-, uhkailu- neuvottelun välineeksi!.... Ja tottakai vaivihkaa pyyhin harhautuneita maalitippoja ja ummistin silmäni sahanpurulta olohuoneen plyysimatolla.... Joskus ON vain osattava olla hiljaa...

Nyt en voi välttää tekemästä mahdollista Lukijaani kateelliseksi, mutta kerron kuitenkin, että sain vaatehuoneellisen verran uutta säilytystilaa. Ja siinä tilassa on tullut sitten vietettyä tämä päivä... Kaikki vaatteet ovat vielä sängyn päällä kekona... Nyt oikein huomaan, miten paljon omistankaan mitään-päälle-pantavaa...

Kaikkeen tähän olemme saaneet kulutettua etelän matkan verran euroja.... Alankohan tulla vanhaksi??? Olisinko nuorempana voinut olla yhtä tyytyväinen vaihdettuani viikon loman etelässä päivään kaapissa?