Olin eilen konsertissa. Musiikin suhteen olen hyvin moniruokainen... joku voisi kenties väittää, että olen musiikkimauton... Cd-hyllyssäni on levyjä kansanmusiikista klassiseen. Ja monenmonenlaista siitä väliltä. Noäläkysy... en läheskään muista kaikkia. Mielialasta riippuu sitten mitä tulee kuunneltua... väsyneenä tunnelmallista klassista, siivotessa jotain menevämpää - latinalaista ehkä. Afrikkalaiset rytmit pistävät jalkaan eloa ja välillä voi ulvahtaa jotain mukanakin... Yksin kotona ollessa (ehdottomasti!) Mozartin Requiem täysillä! tai Ravelin Bolero ... Flamenco, muu kitaramusiikki, skiffle... Aikamoisia sekahedelmiä siis.
llalla olin kuitenkin kaupunginorkesterimme konsertissa. Kaukaa viisaana olen ostanut liput jo pitkälle etukäteen. Keskellä viikkoa työpäivän jälkeen saa välillä vääntäytyä puoliksi väkisin liikkeelle, niin väsyttäisi. Mutta ihmeellistä, miten se virkistääkään.
Eilen illalla, jälleen, Mozartin sävellys oli illan paras nautinto. Hänen musiikkinsa "hieroo" jotain rentoutusnappia aivoissani. Tulee tunne, että alan kellua musiikin mukana... unohtuu ajatukset. Lumouduin seuraamaan, kuinka kapellimestari soitti orkesteria... tahtipuikko teki laajoja kaaria ja vasen käsi liikkui kuin hän olisi tanssinut...
Siinäpä se... tahtipuikko ja kapellimestarin eleet pitivät niin "kovaa meteliä", että unohdin välillä kuunnella musiikkia... näköaistimukseni voittavat niin vahvasti kuuloaistimukseni... Parhaiten kuulen sulkemalla silmät - huomaan erottavani silloin paljon herkempiä vivahteita... Mutta ei koko aikaa viitsi istua silmät kiinni... sama kuin kuntelisi niitä Cd-levyjä... Noäläkysy.
Välillä pohdiskelin, että jos kapellimestari piirtäisi tahtipuikolla koko ajan viivaa ilmaan... tunnistaisiko jo näistä "syheröistä", kuka on ollut kapellimestarina. Konserttitalojen seinillä voisi olla kehystettynä kuuluisien kapellimestareiden syheröitä...
Ja nämä aistit... Olen seuraillut, kuinka koiramme nenä liimautuu maahan, kun se seuraa naapurin kissan jättämiä jalanjälkiä - jokainen mutka ja syrjäaskel aistitaan tarkasti - kuin se seuraisi punaista nauhaa... Haluaisin tietää, miltä musiikki kuulostaakaan, jos on saanut musikaalisuuden lahjaksi ja vielä on ollut mahdollisuus kehittää taitoaan...
Jos haltijatarkummini pöllähtäisi paikalle kesken konsertin, voisin yhtenä toivomuksena pyytää edes yhdeksi illaksi lainakorvia; ei haittaisi vaikka olisivat minulle liian suuret ja vähän törröttäisivät hiusten alta... mutta absoluuttinen musiikkikorva pitäisi olla ja paljon harjoitettu... Miltä kuulostaisikaan musiikki silloin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Et sinä lainakorvia tarvitse, kun ihan selvästi osaat nauttia musiikista omillakin korvillasi! Erilaista musiikkia erilaisiin tilanteisiin, skifle on multa vielä kokematta. Pääsiäisen korvilla räntäsateessa Requiem avaa kaikki padot ja antaa kyynelten virrata! Mozart on jotenkin sielunmusiikkia.
Joskus, joskus lähden minäkin kuuntelemaan kaupnginorkesteria, viime kerrasta on jo niin kauan. (Sillä kerralla kriitikko kirjoitti, että orkesteri ja kapellimestari kilpailivat, kumpi ehtii ensiksi perille.)
Onpa Katriina sinulla ollut sitten huono tuuri! Vai kilpajuoksua... :) Kannattaa varmaan käydä uudelleen! Ja osa virkistyksestä on tietysti mukava seura...
Joo, kyllähän näilläkin korvilla kuulee, mutta tiedätkö, kun silmät näkevät niin tarkkaan; värisävyjen pienetkin vivahteet erottaa ja muistaa... Ihan vain yhtenä elämyksenä haluaisin kokea, miten musiikkia voikaan kuulla. Mutta en olisi katkera siinä vaiheessa, kun haltijatarkummi tulisi hakemaan ne lainakorvat pois... törröttävätkin niin... :)
Lähetä kommentti