maanantai 1. syyskuuta 2008

Syksy on virallisesti avattu






Syyskuun ensimmäisenä päivänä lienee pakko uskoa, että on syksy. Villiviinikin on jo antanut pikkusormensa syksylle. Ikkunasta tulvii koleaa ilmaa ja tuuli heiluttaa marjoista punaista pihlajaa ikkunan takana.


Kesän ajan on yleinen puheen ja ihmetyksen aihe ollut sade eri muodoissaan. Mutta pientä nämä Suomen kelit ovat, kun "kaikkien myrskyjen äiti" Gustav kolistelee jo Yhdysvaltojen rannikolla.


Valmistaudun keskikaupungille juuri lääkärikäynnille. Vietän loman ensimmäistä päivää. Sain kaksi viikkoa lomaa lepäilyyn. Verenpaine alkaa nousta nykyisin nopeammin, kun työtahti muuttuu tauottomaksi. Ensi viikon lopulla käyn polkemassa kuntopyörää ja sitten mietitään jatkoa. Jälleen kerran ihmettelen päättäjiemme lyhytnäköistä ajattelua. Kaikilla niillä palkoilla, joita maksetaan ylikuormitettujen ihmisten sairaslomasijaisille, perustettaisiin helposti muutama toimi lisää ja ihmiset jaksaisivat paremmin. Olenkin päättänyt puolittaa työni; loppuvuodesta siirryn osa-aikaiseksi. Luulen, että viikko työtä, viikko vapaata on sopiva työtahti. Nyt vain kärvistellään nämä viimeiset viikot ja onhan edessä ihan ansaittu loma ja matkakin...


Jahas, ja nyt pitää mennä koluamaan kaapista esiin syksytakkia. Sitten menoksi.

3 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

Toivotan hyvää rauhoittumis- ja rentoutumislomaa. Sellaistahan sinulla ei kesällä oikein ollutkaan, ainakaan niin pitkää, että stressihormonitasoon olisi vielä vaikuttanut.

Juuri nyt syksy näyttää parhaita puoliaan, toivottavasti tämä jatkuu!

Vicki Li kirjoitti...

Niin se on, että elimistö laittaa stopin, jos kierrokset on liian kovia. Nyt leppäilet, että jaksat lomalla kerätä kokemuksia.
Syssyä se on täälläkin, aamulla oli +5 astetta "lämmintä"

Eevis kirjoitti...

Kiitos Katriina ja Vicki Li. Vähän lisää päälle ja taas on ihana kulkea sienimetsässä. Ja lepytellä hormoneja.