maanantai 8. syyskuuta 2008

Kierrätystä



Perjantaina oli ystäväpariskunnan yhteiset juhlat, jotka he olivat järjestäneet keväisten syntymäpäiviensä kunniaksi. Juhla-asuni piristeeksi, näin lomalaisena, päätin tehdä omatekoisen kaulakorun, joka on nyt tässä erinäisten kokeilujen jälkeen. Siinä on nettikaupasta ostettuja muranolasihelmiä, rubiininpunaisia lasihelmiä sekä granaattisiruhelmiä - nettikaupasta nekin. Hematiittihelmet ovat kirpparilta ja muut pikkuhelmet kirpparilta sekä äidin vanhoja peruja. Siis uutta, vanhaa ja kierrätettyä.





Lauantaina sonnustauduimme jo aamupäivällä kaupungille. Silmiimme osui pyöräilijä, joka ilmeisen päihtyneenä yritti hallita vauhkoontunutta ajopeliään. Holtittoman kiemurtelun jälkeen pyörä kaatui ja ajaja kellahti pitkin pituuttaan katuun. Avulias nuorimies auttoi pyöräilijän pystyyn ja jatkoi matkaansa. Jälleen uusia kiemuroita pyörällä, jonka ketjut repsottivat paikoiltaan ponnahtaneena ja uusi horjahdus, jonka pyöräilijä sai estettyä.


Pysähdyimme pyöräilijän kohdalle ja jäimme juttusille. Erikoinen, kaatumisten kuraama asu ja lävistykset kasvoilla antoivat ensivaikutelman, joka muuttui pian, kun viattomat, nuoret silmät katsoivat kohti kalpeista kasvoista ja vastaukset tulivat vilpittöminä. Kerroimme ensin velvollisuudestamme soittaa poliisille mikäli hän jatkaisi matkaa ja vaarantaisi oman ja lähimmäisten terveyden. Mutta sitten avuton nuori nosti minussa sen huolen tunteen, mitä äiti tuntee välillä lapsensa vuoksi. Kotiin olisi kilometrejä matkaa. Mahdoton matka pyörää taluttaen niin avuttomassa tilassa. Tarjosimme kyytiä sekä nuorelle, että pyörälle - sattui juuri sopivasti olemaan tunti tyhjää aikaa. Tarjouksemme torjuttiin. Hän ei halunnut olla vaivaksi. Kerroin hänelle olevani itse äiti ja toivovani, että myös minun lapseni saisivat apua tarvitessaan. Ja ehdotin, että hän panisi hyvän kiertämään ja auttaisi joskus vuorostaan, kun huomaa apua tarvitsevan. Ja niin hän suostui apuun.


Pakkasimme pyörän telineeseen ja pyöräilijän takapenkille ja kotimatka alkoi. Uusi opiskelija, uusi kaupunki, ensimmäiset juhlat, joissa tarjoiltu juoma oli yllättänyt. Ensimmäiset askeleet unelmien tiellä olisivat voineet saada aivan uuden suunnan. Tämä nuori lupasi pitää itsestään hyvää huolta.


Jälkeenpäin olen miettinyt tapausta. Ja ihmetellyt. Taannoinen seikkailu pikkukoiran pelastamiseksi (Operaatio Pelastakaa Lassie) tuntui herättävän ihmisissä suuremman auttamishalun kuin tämä avuton nuori pyöräilijä. Oliko syynä päihtymys, asu, ennakkoluulot ("Ties mitä haistattelua olisi tullut jos olisi puhutellut!") Vai herättääkö eläin helpommin myötätuntomme? Vai annammeko lähimmäistemme teloa itseään ennemmin kuin sekaannumme heidän asioihinsa?


Kierrätystä, lisää välittämisen kierrätystä me tarvitsemme.




7 kommenttia:

-lea kirjoitti...

Teittepä hyvän työn huolehtiessanne nuoren pois kadulta. Tuota aina toivoisi, kun omat nuoret ovat tuolla maailmalla, että tilanteen tullen osuisi paikalle välittäviä ihmisiä, niin kuin te.

Kerran muuten pummasin aivan aikuiselta näyttävälle kehitysvammaiselle sähkölaitoksen miehiltä kyytiä kotiin, poika oli rikkonut pyöränsä. Mieleen jäi kun vanhempi miehistä aukaisi transitin takaoven toisen vastustellessa...

Vicki Li kirjoitti...

Tuo koru on ihana, jopa mie voisin käyttää, vaikka olen tosi ronkeli korujen suhteen. Ihana,kun veitte poijan kämpille.

Eevis kirjoitti...

Niin, Whatsoever, nuoren mukana lähettää palan sydäntään ja toivoo...
Jospa se nuorempikin seuraavalla kerralla!

Kiitos, Vicki Li. :)
Olisin pitkään miettinyt nuoren selviämistä kotiin. Oli huojentunut olo kun tiesin, että hän pääsi turvallisesti nukkumaan.

Virpi P. kirjoitti...

Kyllä, enemmän välittämistä tarvitaan tässä maailmassa ja etenkin Suomessa. Olen oikein ihmetellen lukenut lehdistä, miten täällä on meno mennyt erityisen kovaksi, ihmistä ei auteta samoin kuin muualla. Ja kyllähän sen näkee jatkuvasti ja syyllistyy itsekin samaan ohi kulkemiseen.

Onneksi on tuollaisia kuin sinä! Hyvä leviää, vähitellen. Roska päivässä -aatteenkin opin aikoinaan sinulta.

Eevis kirjoitti...

Huomasin Katriina, että sinullakin oli juuri tekstissä hyvän kierrättämisestä. Kierrättäjä ei vain anna, vaan myös saa...

Anonyymi kirjoitti...

Onpas kauniit helmet! Juhlallisen näköiset. Vierähti siinä kai muutama tovi kokeillessa, nautitko tekemisestä? Kokeilin joskus, mutta mulla meni vain hermo, eikä lopputulos ollut sama kuin ajatus.

Ihanaa kun on ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Se lisää vähän luottamusta tähän maailmaan. Kun omalle kohdalle on osunut "hyviä haltioita", niin hyvän on kepeämpi lähteä kiertoon.

-noeijoo

Anonyymi kirjoitti...

Tää on niin totta! Ja jotenkin vielä korostuu kaupungeissa, joissa sentään on väkeä enemmän. Täällä maalla otetaan toiset ihmiset, niin nuoret kuin vanhuksetkin, ihan eri tavalla huomioon. Siitä olen tykännyt kovasti täällä maalla asuessamme. Hienon työn teitte!

Ja valtavan upea tuo koru! Hui! Menee ihan viluväreet. Kyllä vaan sulla taito hyppysissä - olen tainnut tätä ennenkin toistella. =oD