Kierrätystä

Perjantaina oli ystäväpariskunnan yhteiset juhlat, jotka he olivat järjestäneet keväisten syntymäpäiviensä kunniaksi. Juhla-asuni piristeeksi, näin lomalaisena, päätin tehdä omatekoisen kaulakorun, joka on nyt tässä erinäisten kokeilujen jälkeen. Siinä on nettikaupasta ostettuja muranolasihelmiä, rubiininpunaisia lasihelmiä sekä granaattisiruhelmiä - nettikaupasta nekin. Hematiittihelmet ovat kirpparilta ja muut pikkuhelmet kirpparilta sekä äidin vanhoja peruja. Siis uutta, vanhaa ja kierrätettyä.





Lauantaina sonnustauduimme jo aamupäivällä kaupungille. Silmiimme osui pyöräilijä, joka ilmeisen päihtyneenä yritti hallita vauhkoontunutta ajopeliään. Holtittoman kiemurtelun jälkeen pyörä kaatui ja ajaja kellahti pitkin pituuttaan katuun. Avulias nuorimies auttoi pyöräilijän pystyyn ja jatkoi matkaansa. Jälleen uusia kiemuroita pyörällä, jonka ketjut repsottivat paikoiltaan ponnahtaneena ja uusi horjahdus, jonka pyöräilijä sai estettyä.


Pysähdyimme pyöräilijän kohdalle ja jäimme juttusille. Erikoinen, kaatumisten kuraama asu ja lävistykset kasvoilla antoivat ensivaikutelman, joka muuttui pian, kun viattomat, nuoret silmät katsoivat kohti kalpeista kasvoista ja vastaukset tulivat vilpittöminä. Kerroimme ensin velvollisuudestamme soittaa poliisille mikäli hän jatkaisi matkaa ja vaarantaisi oman ja lähimmäisten terveyden. Mutta sitten avuton nuori nosti minussa sen huolen tunteen, mitä äiti tuntee välillä lapsensa vuoksi. Kotiin olisi kilometrejä matkaa. Mahdoton matka pyörää taluttaen niin avuttomassa tilassa. Tarjosimme kyytiä sekä nuorelle, että pyörälle - sattui juuri sopivasti olemaan tunti tyhjää aikaa. Tarjouksemme torjuttiin. Hän ei halunnut olla vaivaksi. Kerroin hänelle olevani itse äiti ja toivovani, että myös minun lapseni saisivat apua tarvitessaan. Ja ehdotin, että hän panisi hyvän kiertämään ja auttaisi joskus vuorostaan, kun huomaa apua tarvitsevan. Ja niin hän suostui apuun.


Pakkasimme pyörän telineeseen ja pyöräilijän takapenkille ja kotimatka alkoi. Uusi opiskelija, uusi kaupunki, ensimmäiset juhlat, joissa tarjoiltu juoma oli yllättänyt. Ensimmäiset askeleet unelmien tiellä olisivat voineet saada aivan uuden suunnan. Tämä nuori lupasi pitää itsestään hyvää huolta.


Jälkeenpäin olen miettinyt tapausta. Ja ihmetellyt. Taannoinen seikkailu pikkukoiran pelastamiseksi (Operaatio Pelastakaa Lassie) tuntui herättävän ihmisissä suuremman auttamishalun kuin tämä avuton nuori pyöräilijä. Oliko syynä päihtymys, asu, ennakkoluulot ("Ties mitä haistattelua olisi tullut jos olisi puhutellut!") Vai herättääkö eläin helpommin myötätuntomme? Vai annammeko lähimmäistemme teloa itseään ennemmin kuin sekaannumme heidän asioihinsa?


Kierrätystä, lisää välittämisen kierrätystä me tarvitsemme.