Ajattelin kertoa hieman lisää kokemuksistani Kiilopäältä. Monelle Lappi on varmaankin haave, joka kuuluu "sitku-elämään". Mutta monelle Lappi-sana antaa mielikuvia hyttysistä ja hikisistä, uuvuttavista vaelluksista, joihin oma kunto ei kenties riittäisi.
Olen surkea hiihtäjä. Enkä ole koskaan erityisesti pitänyt siitä. Siksi talvi-Lappi ei minua houkuttele. Jaa, kerran haluaisin kyllä kokea Lapin kaamoksen. Viettää siellä viikon kaikkein pimeimpään aikaan. Mutta juuri ruska-aika. Silloin ei ole enää ötököitä ja ilma on sopivan raikasta reippaaseen kävelyyn.
Kiilopäällä on lähes päivittäin Ladun oppaiden ohjaamat retket tunturiin. Ensimmäisellä kerralla retkiä oli haastavuudeltaan kolmen tasoisia. Niistä jokainen sai valita omalle kunnolleen sopivan. Kevein retkikin antoi hienon kokemuksen erämaassa liikkumisesta. Alkupäivinä osallistuin helpoimmille retkille, joilla pärjäilin hyvin elämäni keuhkoputkentulehduksen kanssa. Tahti oli leppoisa. Olin lähtenyt matkaan yksin ja niinpä vähitellen monet retkeilijät tulivat tutuiksi. Ryhmissä oli mainio yhteishenki, jutun aiheet kimpoilivat ja huumori puhkesi kukkaan... Välillä, lepohetkien aikana oli mahdollisuus erkaantua omiin oloihin ja ihmetellä hiljaisuutta. Vain tuulen kevyt suhina korvassa oli ainoa ääni... Kiilopäällä on opastettuja polkujakin, joista voi valita itselleen sopivan, mikäli ei halua lähteä pitemmälle tunturiin. Oppaiden vetämien retkien etu oli muun muassa se, että he ohjasivat kulkumme pois valmiilta urilta. Tietyillä alueilla, lähempänä retkeilykeskusta, tosin oli maaston suojelemiseksi kuljettava valmiita polkuja.
Kiilopäällä on monen tasoista majoitusta täysi- tai puolihoidolla. Joka päivä sieltä sai mukaan retkieväät sopimuksen mukaan. Retken jälkeen oli sauna odottamassa; miehille ja naisille omansa. Ja illalla oli vielä oppaan vetämä syvävenyttely. Myöhemmin illalla oli yhteistä ohjelmaa, joihin oli mahdollisuus osallistua. Muistan vaeltajan turvallisuuteen opastavan illan, yhtenä iltana eräkirjailija kertoi työstään, toisena luontokuvaaja kertoi seikkailuistaan. Dominick Arduinkin kävi kertomassa sittemmin traagisesti päättyneen retkensä valmisteluista. Ravintolassa oli mahdollisuus istua pitempään ja tanssahdellakin elävän musiikin tahdissa. Minulle tosin tahtoi käydä niin, että päivä tunturissa ja muu iltaohjelma kypsyttivät unten maille jo varhain... Uni oli syvää ja virkistävää.
Yhteenvetona lopuksi sanon vain, että jos ikinä olet haaveillut matkaavasi Lappiin, niin tee se. Pärjäät kyllä! Ja koet jotain unohtumatonta.
8 kommenttia:
Mielenkiintoista. Olen kovasti miettinyt tuota ruskamatkaa Lappiin. Mies tekee sen joka vuosi omassa porukassa, mutta yksinäinen nainen voisi varmaan lyöttäytyä tuommoiseen ryhmään...? Olen muutenkin sellainen syksyihminen ja Lappi muina vuodenaikoina on nähty useasti.
Ihmeessä Pilviharso! Soitto vain Ladulle ja Korsisaaresta paikkavaraus bussiin. Ivalon lentokenttä on lähellä, jos pitkä istuminen ketä arveluttaa.
Minusta oli juuri antoisaa nyt se yksin matkustaminen. Tuli varmasti enemmän rurustuttua muihin. Suuri osa porukasta oli tullut yksin.
Yhdyn Lapin hullujen joukkoon, sinne on päästävä joka vuosi. Tai niin, että hullu se joka ei lähde. Katse tunturiin ja ajatus vaeltamaan. Ah!
-eicka
Minulle sitku toteutui ja voin yhtyä täysin kirjoittamaasi. Haastellisuudessaan erilaiset reitit takasivat perässäkulkijalle hienon Lappikokemuksen. Ryhmässä huumori kukkii aivan erityislaatuisella tavalla.
Eicka ja Vapulis, kiitos, yhdessä muodostamme jo yllytysjoukon. Toivottavasti saamme muutaman Lapin hullun lisää näillä vakuutuksilla.
Joskus viimevuosituhannella kävin useinkin lapissa. Ihastuin Äkäslompolon, Kittilän ja Pallaksen ympäristöön,jossa metsä oli kuin satumetsää. Tosi siistiä, ei yhtään ylimääräistä risua ja sammal oli kuin samettia. Ruska-aikaan väritys oli huikaisevan upea. Lapissa on lumoa! :)
Heipsan, Kipi! Tuttuja paikkoja kaikki. Meitä on jo aika kööri... :) Mutta tällä vuosituhannella et enää?
Lapin hulluus on pysyvää,ken kerran on lappiin...olen lapsesta asti käynnyt,ja tahti vain kiihtyy,nyt on jo vähintään 4-5 kertaa vuodessa päästävä käymään.kaikkina vuodenaikoina kiehtovaa,ehkä eniten tämä kaamos aika lumoaa.olen käynnyt yksin,koiran kera,ystäväporukassa,nykyisin mieheni kanssa,pohjoisen ihmiset aina yhtä mukavia .t.giisatar
Lähetä kommentti