Ei auta!

Tämän kuvan olen halunnut laittaa blogiini jo pitkään. Ei auta! Tänään se vain piti laittaa, vaikka ei liity aiheeseen himpun vertaa ja tarkkuuskaan ei ole paras mahdollinen. Siinä istuu joukko ystävyksiä sateisena, syksyisenä päivänä kotipuistossaan. Paikka on jälleen Riika, 2006. Olisittepa kuulleet sen iloisen puheensorinan! Sade ei haitannut yhtään.





Ei auta nyt. Etusormeni ohjasi minut tähän koneelle kuin taikavarpu. Pitäisi siivota keittiö ja käynnistää astianpesukone. Laittaa pyykit pesukoneeseen ja käynnistää se. Ja, jotta trio olisi täydellinen, polkaista imuri käyntiin. Mutta etusormeni ohjasi minut tänne Blogistaniaan. Toisaalta, olenhan nyt talonvaltaaja, kuningas ja kuningatar. Saan päättää koska imuriani potkin. Sillä Mies on etelässä pappana; meni eilen. (Oikeasti hän se muuten imuroisi, mur.)


Tänään oli aikainen herätys, sillä jo kahdeksalta alkoi rasitus-Ekg. Tai piti alkaa. Mutta myöhästyin, auts! Verenpaine ja pulssi olivat aika lukemissa ja jalat melkein maitohapoilla jo siinä vaiheessa, kun pääsin perille. En osannut ennakoida sitä ruuhkaa, mikä aiheutuu, kun yksi keskeinen väylä asuinalueeltamme keskikaupunkiin on tukittu siltarakennustyön vuoksi. Toistakymmentä minuuttia seisoin autojonossa. Ja sitten hätäisimmät autoilijat tunkivat vielä väleihin viereiseltä kaistalta. Pelkäsin jo, että koko tutkimus missaantuu. Perillä, hetken rentoutumisen jälkeen, saatoin kuitenkin aloittaa polkemisen ja kaikki meni hyvin. Rinnassa tuntunut puristus oli ollut "vain" väsymyksestä ja henkisestä paineesta johtuvaa ja sain luvan palata työhön. Kahden viikon loma on antanut mahdollisuuden levähtää ja palaan sinne ilomielin.


Esimiehen kanssa (apteekissa, pilarin takana seisten) kuiskuteltu puhelinkeskustelu rauhoitti pelkoni loman myöntämisen suhteen. Hän lupasi jopa kaksi ylityövapaapäivää täydellä sijaistuksella ennen loman alkua. Siispä yhdeksän täyttä työpäivää ja sitten alkaa vapaus vähäksi aikaa, ja matka... JESS!!


Niin, matka. Mahdankohan tuntea poikaani, kun saavumme perille? Kanadalaiset, irlantilaiset, ruotsalaiset ja intialaiset ovat häntä kuulemma niin murjoneet viime päivinä. Menossa on Australian Football International Cup 2008, johon poika tietysti kutsuttiin mukaan Suomen joukkueeseen siksi, että oli siellä sopivasti jo paikalla. Kahden viikon lajiin ja soikeaan palloon tutustumisen jälkeen oli ollut hänen ensimmäinen pelinsä. Sen voi arvata, että jos palloa kuljettavaa saa taklata kuin "vierasta sikaa", niin kuhmuja syntyy. Neljänteen peliin oli otettu mukaan, edes joukkueen kokoon saamiseksi (18 pelaajaa), joku kolhituista vain seisomaan kentälle. Näin ei tarvinnut antaa luovutusvoittoa vastustajalle. Suomalainen sisu ei ole tyhjästä temmattu käsite...


Viikonlopuksi ei ole suunnitelmia, ihanaa! Joskus on vain ihanaa, että ei ole mitään suunnitelmia. - Jos nyt ei oteta tuota ekakappaletta trioineen huomioon. - Ulkoilua, sienestystä, pakkaamista, unta, löhöilyä, herkuttelua, viiniäkin. Miehen tädin puoliso on täyttänyt vuosia. Heitä haluaisin käydä tervehtimässä ja kuulumiset voisimme vaihtaa kävelylenkillä. Sillä Alzheimer aiheuttaa tälle iäkkäälle herrasmiehelle jo niin pahaa huimausta, että hän tarvitsee ulos mukaansa saattajan. Vielä kolmisen vuotta sitten satoja kilometrejä talven aikana hiihdellyt mies on tänä kesänä kaatunut yksin ulkoillessaan jo monta kertaa, kasvoilleenkin. Niin kauan kun nämä rakkaat ihmiset ovat olemassa, haluan antaa heille aikaani ja nauttia yhdessäolosta.


No niin, nyt on Jokeri-tekosyykin käytetty. Nyt pitää-ääää aloittaa se siivous. Imuri ei lakkaa irvistelemästä ennen kuin se on saanut laulaa!


Hyvää viikonloppua!