Tauti jatkuu. Alkaa näyttää siltä, että en tokene vielä maanantainakaan työhön. Eilen illalla nousi vielä kuume nopeasti, värisyttäen minua kahden täkin alla. Yksi täkki sentään vähemmän kuin edellisiltana. Silloin oli vielä Mieskin pitelemässä kiinni, sillä tärisin kuin kolmannen luokan draaman voipuva näyttelijätär. Suorastaan pelottavaa. Onneksi ei kestänyt kauan.
Olen ollut lähes puhumaton nämä päivät. Eilen uskaltauduin jo soittamaan vanhemmalle tyttärelle, joka perheineen lensi eilen illalla lämpimään. Yritin jutella isomman lapsenlapsenkin kanssa. Hän ihmetteli hiljaa aikansa kähisevää puhettani ja alkoi sitten möristä vastaukseksi matalaa mörinää...
Tänään hiivin pienen happilenkin taloa kiertäen ja sen seurauksena kärsin kovia yskänpuuskia. Keuhkot puhdistuivat. Ihan vesi tirskui silmistä ja... Nnnohh, tiedättehän, tytöt. Nyt sitten pähkäilen, että uskaltautuako häiritsemään terveysasemalle. Täällä saa mieluiten sairastaa vain virka-aikaan.
Tästä perspektiivistä on maailmaa siis tullut katsottua viime päivinä.
Sattumalta huomasin pensasaitamme päällä oravan, joka tasapainoili omena suussaan määrätietoisesti. Se löysi etsimänsä, tukevan oksanhaarukan, johon se painoi saaliinsa. Huomasin, että pensaaseen oli varastoitu jo muitakin omenia.
Matkan vuoksi keräämättä jääneet omenat ovat siis hyötykäytössä. Muutaman linnunkin olen huomannut niitä nokkivan. Taas ovat tintit istuskelleet paikassa, jossa vielä kaksi talvea sitten oli ruokaa pursuileva lintulauta. Muistavatkohan ne? Näyttää siltä, että ne ovat löytäneet jo uuden ruokapaikan, sillä nyt niitä ei ole näkynyt enää. Mitä nyt joku satunnainen pensaan tutkija. Taisin jo kertoa aikaisemmin, että taloyhtiömme asukkaat tekivät yhteisen sopimuksen lintujen ruokinnan lopettamisesta, koska pulut alkoivat pesiä ruokapatojen äärellä kattorakenteissa. Se on auttanut. Mutta pikkulintuja kaipaan. Omenapuusta kuvaa ottaessani välähti salamavalo. Keskellä päivää!
Valoon ja kesään on vielä aikaa, mutta siellä se oksien kätköissä lymyilee. Uusi kesä.
5 kommenttia:
Yrittääkö tuossa kukkia omenapuu?!
Onpa kova tauti iskenyt, eihän se vielä influenssaakaan voi olla. Taitaa olla ulkomaan virusta, erilaista kuin täällä ja siksi ei ole vasta-aineitakaan. Ei kai ole ihme, jos tuollainen pitkä matka vaatii veronsa. Toivottavasti saat sairastaa rauhassa ja paranet säälliseen aikaan.
Ei voi mitään, oravan touhuja on kiva seurata, ne ovat symppiksiä.
No ei sentään :) Yritin vain tsempata itseäni ensi kesän odotukseen.
Kyllä tämä on ehtaa kotimaista. En ollut ensimmäinen työpaikallamme. Luulen kyllä, että matkan rasitus ja koko vuosi, kaksikin, pidentävät taudin kestoa. Pistää miettimään kunnon kohotusta... Jotain kohotuksia edes.
Luonto tarjoaa aina jotain seurattavaa.
Voimia sairastamiseen, eevis!Rasittavaa on kyllä jonottaa päivystyksessä, mutta jos on pakko niin sitten on pakko.
Moi! Toivottavasti siellä on Mies jo kunnossa. Koetahan toipua taudista. terv Nenukka
Ei siellä ollut jonoa, Vicki. Seula on niin tiukka. Minunkin piti perustella miksi en kuusi tuntia aikaisemmin tiennyt tarvitsevani lääkäriä.
Moi Nenukka, Mies pitelee rippeitä. Ja minä peesaan perässä. Toivottavasti ei tarttunut teihin!
Hyvää viikkoa!
Lähetä kommentti