maanantai 17. marraskuuta 2008

Kakkua suupielessä



Tänään Mies kyyditsi minut lääkäriin ja röntgenin sekä leipomon kautta kotiin. Ajellessamme aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja syksynruskeat pensaat kukkivat kristalleja.





Joimme Miehen kanssa kakkukahvit. Sitten hän lähti työhön. Minun lomani jatkuu vielä kolme päivää. Yksin ollessani laitan usein levyn soimaan. Tänään kuuntelin Mozartin viulukonserttoja. Ne saavat levolliseksi ja iloiseksi samanaikaisesti.


Ajatus matkasi marraskuun seitsemänteentoista päivään vuosia sitten. Yön aikana oli satanut räntälunta nilkkaan saakka. Pojalle oli noussut yöllä kuume muutaman päivän yskän jälkeen. Mies lähti varhaisella junalla Varkauteen ja minä ajelin pojan kanssa taksilla lääkäriin. Olisi ollut melkoinen urakka työntää rattaita nuoskassa varsinkin juuri sinä päivänä. Sain pojan juuri nukahtamaan päiväunille ensimmäisen rohtonsa saaneena, kun Hän päätti saapua. Tyttömme. Juuri laskettuna päivänä. Mies palasi iltajunalla ja sai jo asemalla kuulla uutiset. Miten sitä aina joskus ajattelee, että nuorena sai enemmän aikaan päivässä kuin nykyisin...


Tällaisena päivänä ihmettelee, miten äkkiä aika on kulunutkaan. Olin silloin nuorempi kuin tyttömme nyt. Ja hänkin on jo äiti. Tytön syntymäpäivää juhlistaaksemme joimme siis miehen kanssa kahvit. Ja kakkua.





Uskon, että tyttömme siellä jossakin meren rannalla hiekkakakkujen äärellä on saanut oikeaakin kakkua sen "laskimomatoteen" kanssa. Otan maapallon käteeni ja painan suukon siihen kohtaan, missä tytär, vävy, hiekkakakuntekijä ja hiekkakakunrikkoja ovat. Sitten käännän maapalloa. Menköön toinen suukko tuonne. Ja kolmas - tuonne.



9 kommenttia:

kipi kirjoitti...

Ihmettelin nuorenpana kun anoppini ei jaksanut suuremmin harrastella mitään ylimääräistä. Nyt en enää ihmettele. :)

Joskus on kiva pysähtyä rauhassa muistelemaan menneitä mukavia asioita. :)
Hyvää juhlapäivää ja toipumista Sinulle! :)

Virpi P. kirjoitti...

Ne on siis jo lähteneet? Kaukana on äidin lapset tällä hetkellä, seikkailumieltä ja rohkeutta on vaikka muille jakaa. Onnea siis!

Taidat olla sinäkin vielä kotona. Minäkin ihmettelen jatkuvasti, miten nuorena teki asioita suitsait, teki jutun toisensa jälkeen kevyesti eikä miettinyt sen kummempia. Ei mene ihan niin enää.

Eevis kirjoitti...

Niin Kipi, muistan miten unelmoin mahdollisuudesta mennä harrastamaan suoraan töistä. Kohta jaksan taas kun aloitan osapäivätyön :) Ajattelen, että blogi on myös kiva tapa muistella asioita sitten myöhemmin.
Kitos ja kiitos :-)

Katriina, onneksi vain kahdeksi viikoksi. Toistaiseksi. Huoh!
Joup ja minulla kävi kerran viikossa tyttö ulkoiluttamassa lapsia pari tuntia. Imuroin sillä aikaa samankokoisen asunnon kuin nyt. Ja nyt minulla menee puoli päivää! Kaksi tuntia menee lisäksi ryhtymiseen. Jjjjestas!
Kotona vielä. Huomenna selviää lisää.

Vicki Li kirjoitti...

Tänään mun veljeni täyttää 56 vuotta ja omat juhlat ovat ylihuomenna, vuotta vaille viisikymppinen. Käsittämätöntä. Vastahan lauloin nuorisokuorossa.Tyttären konsertti oli hieno ja puitteet kans- Temppeliaukion kirkossa.Oltiin yhtä aikaa mun kommentti puolella- niistä gps-jutuista.

johanna kirjoitti...

KAuniita kristalleja tosiaan. Ja olen kahlannut läpi matkakertomustasi, kiitos tunnelmista! Paranemisia :)

Virpi P. kirjoitti...

On muuten hyvin kauniit kuvat.

Eevis kirjoitti...

Vicki Li, perässä tulet. Onnea jo etukäteen! Muistan kun täytin viisikymmentä. Seisoin peilin edessä, osoitin itseäni sormella ja sanoin ääneen: "Sää oot viiskyt vuotta!" En ole koskaan ollut niin vanha sen jälkeen, mielestäni.
Ah, ihana konsertti ja puitteet! Tuleeko sitä TV:ssa? Olen kerran ollut Temppeliaukion kirkossa. Adventtisunnuntaina.
Laulu ja soitto. Ihania lahjoja.

Kiitos, Johi! Sinun kuvasi ovat vielä katsomatta. Loppuviikosta suunnittelen käyväni Keski-Suomen museolla.

Katriina, kiitos :)

Amalia kirjoitti...

Onnea teidän tyttärelle. Ihan kertomus austraiasta. Muutenkin mielnkiitoiset sivut. Tulen uudelleen

Eevis kirjoitti...

Kiitos, Amalia. Ja tervetuloa! :)