Tarina alkaa siitä, että perjantaina matkasimme junalla etelään, matkalla olevan tyttären perheen kotiin "hotelliin". Olemme Miehen kanssa siunailleet jo moneen kertaan sitä, että valitsimme kulkuneuvoksi junan - sekä hyvässä että ei-niin-hyvässä - mielessä. Mutta siitä tuonnempana.
Lauantaina vietimme pitkän päivän Helsingissä, joka oli koristautunut jo pikkujouluun. Ensimmäiset tunnit kuluivat ahkerassa talvitakin etsinnässä, sillä sulkasatoisen untuvatakin tilalle piti löytyä jotain uutta lämmintä. Ja löytyihän se viimein, illan korvissa, kun jo toivoni menettäneenä kurkistin nopeasti "vielä tuonne".
Lounaalla olimme jo suunnitelleet päivän muuta sisältöä. Kansallisteatterin esitykset eivät nyt houkutelleet. Ja Ateneumille ei ollut riittävästi aikaa. Mieluummin olen menemättä taidenäyttelyyn kuin juoksen sen läpi. (Oriveden Purnussa on tullut sekin aikoinaan koettua. Älytöntä!) Mutta Miehen hakemasta elokuvateatterin ohjelmalehtisestä löytyi jotain kiinnostavaa: Faustin tuomio, säveltänyt Berlioz, suorana lähetyksenä Metropolitan-oopperasta. Ihmeeksemme saimme vielä liput esitykseen, ja esityksen alkaessa olimme vielä enemmän ihmeissämme, sillä sadan hengen salissa oli vain parikymmentä kuulijaa. Nyt olisi hyvä tilaisuus snobbailla, mutta tunnustan, että ooppera oli kyllä minulle tuntematon ja sen musiikkia muistan ehkä joskus kuulleeni, osittain.
Me, kaksikymmentä kuulijaa, saimme osaksemme lähes Vip-kohtelun. Takit saimme jättää säilöön, näytännön alkua odottelimme pienessä kabinetissa ja väliajalla meille oli katettu sinne tarjolle virvokkeita. Ennen oopperan alkua syntyi yhteys Metropolitaniin ja saimme kurkistaa kulisseihin. Susan Graham, naissolisti esitteli oopperaa. Väliajalla esittäytyivät kapellimestari, ohjaaja, lavastaja sekä miessolistit. Kamera kiersi myös yleisön joukossa, kuin oma katseemme. Ihmettelimme yleisön arkista pukeutumista. Olin näkeväni yhdellä naisella kauppakassinkin. Hehän olivat tulleet seuraamaan oopperaa puolenpäivän aikaan.
Sitten esitys alkoi. Upea esitys. Ja musiikki, pidin siitä. Eniten pidin Mefistofeleesta sekä kuoro-osuuksista. Jostain syystä tenorit eivät ole suurimpia suosikkejani. Lavastus, koreografia, uusi video-digitekniikka (mikä se hieno ilmaus nyt onkaan). Esitys tempaisi mukaansa. Äänentoisto ei ollut kohdallamme paras mahdollinen. Katsomossa oli vain kahdeksan riviä ja olimme jättäytyneet turhan taakse. Kaipasin tunnetta siitä, että olemme tapahtumien keskellä. Oopperaesityksiä on kesään mennessä vielä seitsemän. Toivon, että tämä on vasta alkua ja oopperavienti (esityksiä oli samanakaisesti useissa maissa) tulee tavallisemmaksi käytännöksi. Ja että äänentoisto ja muut olosuhteet muuttuvat paremmiksi. Mutta näilläkin ehdoilla, todella nautittava ilta!
Sunnuntain ohjelmamme tiedättekin jo. Siivoilimme tyttären perheen kodin vastaanottamaan heidät loppuviikosta takaisin. Huomasimme tuulen, joka vähitellen alkoi pyörittää lunta taivaalta. Mutta emme aavistaneet, että pääsisimme kotiin vasta aamuyöllä. Sitä edelsi pitkän pitkä odottelu rautatieaseman hallissa, loputtomien, sekavien kuulutusten kuuntelu, kiipeily lumen peittämillä asemalaiturin portailla ylös ja alas, värjöttely lumituiskussa ja tulemattoman junan odottelu. Lumi oli yllättänyt veeärrän aivan täysin. Pääsimme kotiin vasta lähes neljä tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Silti meitä lohdutti suuresti ajatus siitä, että matkan teko omalla autolla tuossa kelissä olisi ollut äärimmäisen kurjaa.
Ja nyt. Nukuttaa! Sillä viime yön unet jäivät vähiin. Hyvää yötä!
5 kommenttia:
Eevis, saittekin sitten ikimuistoisen Helsingin reissun. En muista nähneeni täällä näin paljon lunta, joka olisi tullut niin nopeassa aikataulussa ja tähän aikaan vuodesta. Olen asunut Espoossa 25 vuotta.Olen nauttinut. Mutta on myönnettävä, että mun ei ole tarvinnut juuri reissata eilen, olen tehnyt kotihommia ja käynyt kirjastossa ostarilla. Tänään lähden iltapäivällä vetämään ryhmää Pohjois-Espooseen ja aion varata runsaasti aikaa matkaan. Ooppera elämys kuulosti kivalta.
Ooppera on varmasti erikoinen kokemus elokuvissa. Idea on kyllä ainutlaatuisen hyvä, ei vain ole vielä täällä houkutellut.
Voi vain kuvitella, minkälaista maantiellä olisi ollut. Vaikka tuollaiseen odotteluun ei olla kotimaan rautateillä totuttu, mahtoi olla ankeaa, siellä kun ei ole edes istumapaikkoja, kuten lentoasemilla.
Vicki Li, tuo selitti, miksi lumi YLLÄTTI Helsingin rautatieaseman vaihteet niin täydellisesti. Täällä pohjoisessa tuollainen pyry on jokatalvista.
Katriina, kiitos vinkistä. Minulle selvisi, että kotikaupungissakin on ooppera elokuvissa. Aion mennä.
Oulussa on myös noita oopperoita, joku pitää kyllä käydä kokemassa. Ihmeen vähän katsojia.
Muistan yhden lumiyllätyksen toukokuussa, kun lähdimme kesävaatteissa Tampereelta Turkuun risteilylle. Palattuamme oli täysi talvi ja lunta tuiskusi lähijunan väliköistä sisälle asti ja viima oli hirveä. Silloin paleli ikimuistoisesti.
On muuten outoa, että talvi pääsee yllättämään joka vuosi, kun ainahan se on tullut, ennemmin tai myöhemmin. Itse kiroilen noitten tulemattomien bussien kanssa, kun tienhoito on onnetonta, ei pääse bussit kulkemaan.
Heippa Eicka, ooppera kannattaa kokea.
Heh, muistan erään paluuni Leviltä: Pakkanen oli laskenut ja vesi purskahteli varpaiden välistä, kun kävelin huopatossuilla. Mutta tuo teidän risteilymatka oli varmaan kauhea. Toukokuussa!
Aikaisemmin naureskelimme, kun lumisade jumitti liikenteen muissa maissa. Mutta nyt olemme mekin eurooppalaisia. :)
Lähetä kommentti