Fish & chips ja keisarin tapakset

Hyvät kurkistelijat, tämä on nyt kaikkein asiantuntemattomin ruokablogi, mitä olette ikinä lukeneet. Sillä kuulun joukkoon, joka pystyisi helposti selviämään vedellä ja leivällä, jos tarjolla on seikkailua ja elämyksiä. Valitettavasti tämä seikka ei näy ollenkaan varressani. Huomaan näin jälkeenpäin, että pystyn palauttamaan helposti mieleeni ravintoloiden tunnelman ja sisustuksen. Mutta hädin tuskin muistan makuja, joita olen maistellut. Ja kuitenkin muistan pääasiassa olleeni tyytyväinen aterioihin, joita söin matkan aikana. Melbourne on ruuan ystävän unelma, sillä siellä on valinnan varaa vaikka kuinka ja kova kilpailu vaatii laatua. Kaikkien maiden keittiöt ovat edustettuina ja raaka-aineet ovat tuoreita ja maukkaita. Ja viinit erinomaisia. Lisäksi siellä voi syödä ravintolassa edullisemmin kuin Suomessa. Kaksi epämukavaa muistoa kertyi, toisessa ruuan laatu ja toisessa määrä olivat pettymys.


Melbournen keskustan tuntumassa oli Queen Victoria Market, jossa vietimme Miehen kanssa puoli päivää. Sen päivän ruokapaikka valittiin marketin alueelta siksi, että panhuiluorkesteri soitteli niin mukaansa tempaavasti aivan kadun toisella puolella. Ruokalista ja kärsimätön emäntä tiskin takana eivät enteilleet hyvää, mutta valintamme oli lopulta fish and chips. Voin sanoa, että en yllättynyt, kun minulle kannettiin eteen kukkurallinen lautanen rasvassa keitettyjä tikkuperunoita ja paksulla taikinalla kuorrutettu kala. Kun taikinan kuori pois, löytyi keskeltä ohut kalan siivu. Vihanneksia edusti pieni sitruunan lohko. Siinä vaiheessa orkesteri oli jo pannut pillit pussiin. Nnnnohh, lähtihän sillä nälkä.





Toisessa ravintolassa osasimme odottaa enemmän, sillä se oli ollut juuri paikallisen sanomalehden kymmenen kärjessä - listalla. Olimme juhlamielellä, sillä palasimme laukkakisasta juhlatamineissamme. Ravintola oli keskustassa, juuri avattu tapasravintola. Tilasimme yhteiset perunat ja jokainen valitsi omat annoksensa. Minä innostuin juhlan kunniaksi valitsemaan erikoisannoksen, mustekalaa. Ja miniä tonnikalaa, spesiaali sekin. Tiesimme toki, että tapakset ovat pieniä annoksia, mutta kun miniälle tuotiin kolme pientä tonnikalakuutiota, olimme ällistyneitä. Eikä mustekala-annokseni ollut juuri suurempi. Jos poika olisi ollut erinäisiä vuosia nuorempi, hän olisi sanonut: "Mutta äiti, eihän tuolla lautasella ole mitään!" Yhdessä maistelimme toistemme annoksia ja totesimme maun olevan kyllä hyvin hyvää. Mutta hinta ei ollut ollenkaan tapaksen kokoinen. Poistuimme ravintolasta nälkäisinä ja menimme ruokakaupan kautta kotiin. Suuret, hedelmillä ja vaniljakastikkeella maustetut jäätelöannokset lohduttivat. Itse asiassa, saimme lopulta hyvän vastineen rahoillemme, sillä meillä riitti aiheesta naurua moneksi päiväksi.


Ravintoloissa valintani osui useimmiten kala- tai broileriruokaan tai maukkaaseen salaattiin. Vehnäallergiastani johtuen pastat ja pitsat piti jättää valitsematta. Tässä yhteydessä täytyy mainita, että Finnair toimitti lennoille pyydetyt erikoisannokset. Qantas ei ottanut pyyntöä vastaan. Mutta Australiassa oli valinnan varaa sekä kaupoissa että ravintoloissa.





Kierrätys tuntui olevan muodissa ja myös monen ravintolan sisustus oli rakennettu kierrätyskalusteista. Minusta ne olivat riemastuttavia. Tämän ravintolan seinistä osa oli maalattu taulumaalilla ja ruokalista oli kirjoitettu siihen taululiidulla. Ja ruoka oli hyvää.





Tämä ravintola oli italialainen. Valkoviinillä ja valkosipulilla maustettu katkarapukastike oli maukasta. Aaltopellistä oli tehty paneeli ja kalusteet kierrätettyjä. Poika tosin kertoi, että sisustajat myös vanhensivat uusia, kalliita kalusteita karhean ilmeen saavuttamiseksi.





Viimeisenä sunnuntaina, kun ilma oli lämmennyt kesäiseksi, menimme puistokierroksen jälkeen meren rannalla olevaan ravintolaan. Koska Kerttu-koira oli seurassamme, jäimme ulkosalle lähimpänä merta olevaan reunapöytään. Australiassa koirat voivat usein olla mukana terassilla. Listalla oli monta houkuttelevaa vaihtoehtoa, mutta lopulta valitsin vaaleanpunaista babysnapper-kalaa. Mielikuvassani näin keon pieniä pulleita sinttejä. Yllätyksekseni sain suuren riisi- ja salaattiannoksen päällä yhden herkullisesti maustetun kalan, joka näytti valmiilta nappaamaan lähelle tunkevat pikkulapset parempaan suuhunsa. Raakaa? Ei, kyllä se oli oikein hyvin kypsennettyä. Herkimmät ehkä juoksevat nyt karkuun, mutta pitää vielä kertoa, että trooppisen lämmin pohjoistuuli oli tuonut tullessan pienet kärpäset, jotka olisivat halukkasti jakaneet kalan kanssani. Kerttu teki parhaansa pöydän alla yrittäen napata lentotaitureita suuhunsa. Välillä onnistuikin.





Tämä oven pielen somistus ja ruokalista olivat kalaravintolassa, josta kirjoitin jo aikaisemmassa blogikirjoituksessani.








Kiinalaisen ravintolan omistaja antoi mielihyvin kuvata seinällään olevaa ruokalistaa.





Melbournessa oli toinen toistaan viehättävämpiä kahviloita. Ja kahvin kanssa oli monenlaisia herkkuja tarjolla.











Miniän ja pojan kanssa aterioimme monessa viihtyisässä ravintolassa, joiden ruoka oli mitä makoisinta. Silti mielestäni parhaimmat ateriat valmistimme yhdessä samalla rupatellen. Ja asetuimme sitten pienen pöydän ympärille syömään. Yhtenä iltana oli jo niin lämmintä, että miniä sytytti pihan pikkulamput ja kynttilät valaisemaan tähtikirkasta iltaa. Ruokailuamme säesti lähistöllä pesivän mustarastaan laulu. Ja viini. Se oli australialaista, totta kai.


Lihakaupassa oli valinnan varaa. Kengurun lihaakin saimme syödä muutamia kertoja. Liha on hyvää ja mureaa.





Hedelmäkauppiaiden pöydät notkuivat hedelmiä ja vihanneksia. Niitä olisin kernaasti pakannut matkalaukun täyteen. Kypsänä poimittu ananas, mango, avokado, meloni ja kaikki muut. Ne ovat niin mehukaita.