Palasin jälleen työhön. Puhuminen yskitti ja päivän mittaan sain monta kertaa selitellä pöydän toisella puolella istuvalle ihmiselle, että "Kunhan tässä yskiskelen. Tämä ei tartu, hiiiiii-köhhhh!". Muuten päivä oli tavanomaisen tiivis ja antoisa.
Aamulla säleverhojen nosto sai aikaan ihastuneen huudahduksen. Lumi oli kuorruttanut pensaat ja puut. Sekä takapihan kuolleet kasvinjämät. Tänä syksynä ne jäivät keräämättä pois, kun matka, sateet ja flunssa saivat aina siirtämään hommaa. Mañana. Keväällä sitten.
Tuntui hyvältä tulla illalla kotiin, sillä toissailtainen perhekokous miehen kanssa on alkanut kantaa hedelmää. Alakerta alkaa näyttää jo siedettävän siistiltä. Mies on raivannut kiitettävän määrän "kaikkea tärkeää" omille paikoilleen. Tuntuisi hyvältä lopettaa juttu nyt tähän. Mutta on jatkettava. Sillä täytyy tunnustaa, että olen palautellut erinäisiä pinoja "kaikkea tärkeää" paikoilleen minäkin. Pelkästään omien jälkien siivous ja tavaroiden paikalleen palauttaminen kohentavat kotiamme jo paljon Avotakka-suuntaan. Nnnohh, ehkä hieman liioittelen, sitä Avotakkaa.
Tämän päivän loppukevennykseksi olisin voinut tehdä pihaan lumienkelin. Mutta jääköön. Laitan sen sijaan Apu-lehdessä, Lasten suusta-palstalla olleen jutun:
"Katsoimme Sateen, 3 vuotta, kanssa ikkunasta ja odotimme äitiä hakemaan hänet yökylästä. Selitin hänelle, miten ihmiset ovat menossa kotiin ja ihmiset kävelevät ja juoksevat. Sitten äiti jo tulikin, ja sanoin Sateelle: "Nyt tulee äiti." Sade katsoi minua totisena aivan läheltä silmiin ja kysyi: "Onko äitikin ihminen?"
3 kommenttia:
Lumen tulo on ihanaa! Vaikka heti meinasin liukastua pihalla, niin ennemmin lunta ja valoa kummiskin! Hauska tuo loppukevennys, sen voi tajuta eri tavoilla...
Hyvä, että olet paranemaan päin! :)
Nytkään en saa silmiäni irti tuosta kauneusta. Auringon nousu muuttaa taulua koko ajan. Ahhh!
Niin, tuon lapsen lausahduksen voisi käsittää vakavamminkin... Ei tullut mieleen.
Äh, siis kauneudesta...
Lähetä kommentti