maanantai 25. elokuuta 2008

Nauruterapiaa



Vicki Li yllätti minut tänään niin riemastuttavalla haasteella Kasvu ihmiseksi - blogissaan, että työpaikalla synkistynyt mieleni suli nauruun. Iltalenkki miehen kanssa meni hymyillessä ja blogitekstiä mielessä rustaillessa. Haasteena oli kuvata oma yöpöytä siinä muodossa kuin se on tällä hetkellä, luonnontilassa.


Paljastan, että yöpöytä ei ole nyt luonnontilassa varsinaisesti, sillä olin äskettäin kantanut siitä pois muutaman kirjan ja pinon vanhoja lehtiä. Tuon mukaan olen aika ikävä ihminen: kellastunut kelloradio, Kotivinkki-lehti Elloksen kuvaston tilauslomakkeen alla. Puuttuu vain iso Eri-Keeper-pullo ja ruuvimeisseli. Rullamittaakin kannan yleensä käsilaukussa.





Työn alla olevaa kirjaa säilytän tavallisesti sängyn alla, avoimena, alessuin. Tämänhetkistä luettavaani en kehtaa edes paljastaa. Romantillinen. Sain sen kaupanpäälliseksi Kirjakerhon kaupasta. Sopii aivopesulukemiseksi tällä hetkellä.


Synkeä mieleni johtui siitä, että matkallelähtösuunnitelmat mutkistuivat. Esimiehen kanssa suullisesti sovitut lomat eivät voikaan toteutua sovitusti. Sen vuoksi joudun lähtemään pitkälle matkallemme äärimmäisen väsyneenä. Näihin lupauksiin luottaen olen jo muut lomani pitänyt. Ammattiliitoni lakimieskään ei voinut olla avuksi asiassa. Puuttuu mustaa valkoisella. Tämä kaikki johtuu siitä, että esimiestehtäviä sijaisena hoitanut henkilö ei tiennyt mitä lupasi. Eli esimies mokasi ja työntekijä kärsii seuraukset. Onneksi muistini on lyhyt eikä tapanani ole jäädä vellomaan katkeriin liemiin. Nyt pitää levittää palikat uudelleen ja katsoa, mitä niistä syntyy.




Näihin tunnelmiin.

3 kommenttia:

Vicki Li kirjoitti...

Huomenta Eevis ja kiva, että haaste piristi. Mutta et kyllä palkintopallille pääse tässä skabassa...liian siistiä. Mutta mua lohduttaa se, että olet sen juuri siivonnut, eli rytöläjämpänäkin se joskus on ;0

Harmi, että tuo matka homma vähän hankaloitui.Teillä on kai sellaiset liput, joita ei voi vaihtaa. Jos voisi, kannattaisi yöpyä jossain välillä (esim. Singapore, Kuala Lumpur) ja jatkaa sitten matkaa. Mutta kerran sitä vaan Ausseihin lennetään (luultavasti)eli kyllä sie jaksat, kun perillä on rakkaat ihmiset ja mahdollisuus levätä kunnolla.

Virpi P. kirjoitti...

Hieno pihlajakuva, lehdet vasten auringonlaskua.

Eevis kirjoitti...

No niin, Vicki Li, tiesinhän että ei olisi kannattanut. Ei taaskaan palkintoa. Joku etiäinen se pisti tekemään...
Tuota yöpymistä mietimme kyllä, mutta päätimme lentää yhtä syssyä. Ja lentosukatkin jo on :)

Aika hyvin tallentui kameraan tuo taivaan väri. Nuoret pihlajat olivat kuin piirrettyjä siihen eteen. Parkkipaikan reunalla.