Viikko sitten Jyväskylässä pidettiin Suurajot, jälleen kerran. Koska tapahtuma näkyy ja kuuluu niin lähellä kotiamme ja vaikuttaa asiointireitteihimme, emme suurella innolla tuota vuotuista tapahtumaa odottele. Auto on meille vain kulkuväline. Emme jaksa syttyä jännittämään, edes kiinnostumaan, kenen auto milloinkin ajaa lujimmin. Pari päivää ennen ajojen alkua huomasimme vielä asuvamme lähellä helikopterikenttääkin. Näimme kerralla kuusi helikopteria läheiselle nurmiaukealle laskeutuneena. Suurajolauantaina ensimmäiset kopterien äänet alkoivat kuulua kuuden aikoihin ja viimeiset ilalla myöhään. Olisi mukava kuulla, millaisen ekologisen vaikutuksen nämäkin suurajot kaikkine lentokone- ja helikopterilentoineen ja autojen bensankulutuksineen saivat aikaan! En ole huomannut kenenkään ottaneen kantaa. Vai harpoinko jonkun laskelman yli samalla kun kaikki vähänkään suurajoihin viittaavat artikkelit? Päätin, että en aio piiruakaan syyllistyä niistä lennoista, joita lähiaikoina ja tulevaisuudessa tulen tekemään.
Suurajosunnuntaina, viikko sitten, suunnistimme ensin polkupyöräillen ja sitten luontopolkua kiipeillen Kanavuoren laelle. Se on lyhykäisyydestään huolimatta yksi huikeimpia luontopolkuja, joita olen samoillut. Lenkillä tuli todistettua, että olen vielä kohtalaisessa kunnossa. Edellispäivänä painoi vielä viikolla kerätty väsymys niin, että hengästytti tavallinen kävelykin. Eikä päiväunista tullut loppua, vaikka aamulla olin nukkunut tavallista pitempään. Laitan tähän joitakin Kanavuorikuvia.
Viime viikon maanantaina suunnistimme suoraan töistä siskoni keittämälle sopalle. Soppa oli hyvää ja seura, siskoni miehineen sekä Turun seudulta saapunut serkkuni vaimo ja tytär, sitäkin parempaa. Serkkuni tytär aloittaa syventäviä, taimitänenytovat, mutta työn ohessa opiskeluja yliopistolla kuitenkin. Opinnot kestävät puolentoista vuoden ajan noin kerran kuukaudessa viikonlopun. Näin saamme nuoren sukulaisemme silloin tällöin vieraaksemme ja voimme tutustua toisiimme lisää. Toki muistan hänet pienenä, vekkulina käkkäräpäätyttönä, josta on nyt varttunut nuori, hoikka, hiljaisesti mutta vahvasti läsnä oleva nainen.
Soppabileet jatkuivat meillä seuraavana iltana, ilman soppaa tosin. Orientoimme nuorta sukulaistamme teekupin äärellä Jyväskylän bussireitteihin poikkeuksineen ja poikkeuksenpoikkeuksineen. Taitaakin olla tämä neidolle vaikein opittava puolentoistavuoden aikana...
Viime keskiviikon ilon tuoja olivat kaksi työtoveriani ja elokuva "Mamma Mia!". Kiireisen työpäivän jälkeensä jättämä pusertava tunne sydänalassa suli mukavassa seurassa herkullisen aterian ja vielä työasioihinkin piipahtavan keskustelun äärellä jo ennen elokuvaa. Ja elokuva, mitä ilonpitoa! Vaikka en ollut koskaan Abba-fani, oli musiikki ja koko pakkaus niin mukaansa tempaavaa, että se vei mukanaan énsi minuuteilta alkaen. Sen ilon jälkeen oli virkistynyt olo. Suosittelen sullekin!
Viikonloppu meni tyttären perheessä, kuten edellisessä blogissani kirjoitin. Käynniltä jäi melkein syyllinen olo. Koska välimatkamme on niin pitkä, emme ehdi niin paljoa avuksi kuin haluaisimme. Itsekin äitinä tiedän, miten pitkä sitoutuminen vauvan imetykseen ja kaikki yöheräämiset verottavat voimia. Nuori perhe olisi nyt virkistyksen tarpeessa. Lapsilleen he jaksoivat olla läsnä, mutta väsymyksen aisti selvästi. Avuton olo. Täytyy jatkaa keskustelua aiheesta heidän kanssaan.
Ja loppuun vielä loppukesän silmäniloa.
2 kommenttia:
Hieman noloa, kun en muista käyneeni kanavuoressa ainakaan nyt aikuisena. Tuollainen paikka ihan lähellä! Näiden kuvien innoittamana lähdemme J:n kanssa joku päivä tepastelemaan tuonne! Joskus vielä jaksoin olla rallihulinoissa mukana, nyt olin iloinen kun päästiin pois kaupungista sopivasti.
Heipsan, Satu! Kannattaa mennä, mutta älkää kurkistelko liian reunalla. Bliis!
Lähetä kommentti