Viime jutusta on vierähtänyt monta päivää. Liian monta! Eikä ole ollut mahdollisuutta kurkistaa edes, mitä muille blogistanialaisille kuuluu. Taudin jälkimainingit tuntuvat vielä omituisena heikotuksena. Huomisaamuna pitää kuulostella suunnatako työhön vai työterveyshuoltoon. Työhön, toivottavasti...
Käväisimme perjantaina tervehtimässä lapsenlapsiemme perhettä. Piti olla yön yli, mutta Nanni-koira oli mukana ja tilanteessa oli niin monta koiran suhteen yhteensopimatonta asiaa, että ajelimmekin sitten yötämyöten takaisin kotiin. Ajotunteja kertyi melkoinen määrä siihen päivään - ja yöhön.
Ensimmäiseksi työksi vauva-poika piti viedä lääkäriin, koska isosisko oli edellispäivänä koskenut häntä silmään. "Semmonen ljähmä tytöllä", oli isompi todennut ja yllättäen tökännyt sormella. Onneksi ei silmässä ollut naarmua; olipahan vain silmätulehdus. Siskon hellyys ja huolenpito ovat niin rajuja, niin kuin vajaat kaksivuotiaalla vain voi olla. Vaikka tyttö on hyväksynyt pikkuveljensä varauksetta, on heidän yhdessäoloaan valvottava tauotta...
Pikkuinen tyttö yritti päästä Nanni-koiran suosioon tarjoamalla purkin kansia leikittäväksi kuten videokuvasta otettu pysäytyskuva näyttää. Koko sen ajan kun koira oli näkösällä, yritti hän jahdata Nannia kiinni taputettavaksi. Jos laitoimme koiran toiseen huoneeseen omaan rauhaansa protestoi se surkeaa vankilaansa. Aika monta tuntia siis vahdimme kaksivuotiaan ja koiran "seurustelua". Kerran Nanni hermostui ja haukahti, mikä aiheutti tytölle loukkaantunutta alahuulen värinää. Mutta kohta seurustelu taas jatkui...
Tänään kävimme tervehtimässä Miehen tätiä ja hänen avopuolisoaan, 84-vuotiaita kumpikin. Ihana pariskunta! On ollut suurenmoista nähdä, kuinka vanhanakin voi vielä rakastua ja elää täyttä elämää. Parin viimeisen vuoden aikana on alkanut kasaantua huolia, sillä avopuoliso on sairastunut Alzheimerin tautiin. On pitänyt myydä Kuusamon mökki, luopua autosta, jättää pitkät hiihtolenkit ja nyt päivittäiset kävelylenkitkin ovat lyhentyneet. Huimaus saattaa aiheuttaa kaatumista ja silloin hyvät lenkkikaverit naapuritaloista ovat olleet suurena apuna. Yhdessäoloamme sävyttää tällä hetkellä myös surumielisyys. Älykäs, charmikas, huumorintajuinen herrasmies tietää sairautensa laadun. Sitä hoidetaan ja seurataan - kuten muitakin pariskunnan sairauksia - parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta silti huoli on läsnä. Tapaamisemme päättyvät aina lämpimiin halauksiin...
Nyt, Lukijani, toivotan Sinulle hyvää uuden viikon alkua!
5 kommenttia:
Kävinkin tässä jo monta kertaa kurkkimassa, että missä se eevis piileskelee :)
Heippa Eevis, olet palannut remmiin. Miekin olen käynyt kurkkimassa moneen kertaan, että joko olet kotiutunut.
Tuo Alzheimer on kova juttu. Mun isä on kans aika lailla dementoitunut ja äiti toimii omaishoitajana. Onneksi isä on väliin sairaalajaksolla, että äiti saa levätä. Ei ole potilas niitä helpoimpia, on itse asiassa luonteen ilkeäöt puolet tulleet näkyviin. Kaikille ei niin käy.
Kiva et muistitte :)
Tuo Alzheimer on kova juttu todella. Ei ole helppoa tämän tutun vanhan ystävämme miettiä, satuttaako hän jonain päivänä rakasta puolisoaan tai milloin avuttomuus tulee niin vaikeaksi, että he eivät enää pärjää yhdessä. Kaikki tuo epätietoisuus tahtoo masentaa välillä. Onneksi lääkkeistä on ollut apua...
Ihana koirajuttu. Ennen omaa koiraa ei kaikkea olisi ymmärtänyt, mutta nyt -ihan eri juttu, koiran kanssa pääsee tosiaan yhteisymmärrykseen, tai sitten ei, jos koira niin päättää. Osaa tosiaan miellyttää, jos itse saa sillä palkkion. On se melkoinen uusi maailma, koiran kanssa eläminen.
Hyvää pääsisäisen alusviikkoa!
Kyllä, Noeijoo - ja jokaisen koiran kanssa omanlaisia juttuja. Lupailen teille paljon mukavia seikkailuja :) Hyvää pääsiäisen odotusta sinulle myös!
Lähetä kommentti