Kateellinen? Minäkö? Mnjoooh! Suuriin haaveisiini lukeutuu toive päästä veneellä vesille kauas, kauan... Mieluimmin istuisin purjeveneessä, missä kuuluisi vain tuulen humina, laineiden liplatus ja lokkien huudot. Tai vaihtoehtoisesti hitaasti putputteleva perätuuppari kävisi laatuun. Sanoo hän, joka on seilannut lähinnä väliä Turku - Tukholma. Tai soutanut lapsena rantavesiä pitkin kilometrin suuntaansa vastalypsetyn maidon hakuun korkkiliivit päällä. (Äidin vaatimuksesta.)
Mutta matka jatkuu. Lehvien lomasta pilkottaa järven selkä.
Joku huutaa. Ja toinen liittyy huutoon. Ohhoh, tuollaista peliä en tiennyt olevan olemassakaan. Välillä yksi ja toinen oli uppeluksissa ja hinaamassa rantaan kanoottiaan tyhjentääkseen sen vedestä ja ampaistaakseen takaisin pelin tuoksinaan.
Voi kesää ihmetellä noinkin, pää alaspäin. Kerran nuorin tyttömme tuli tukka märkänä kotiin. Kaverit olivat lyöneet vähäiset rahansa yhteen ja kustantaneet huimapäätytön benjihypyn. Tyttö oli halunnut hiustenkin kastuvan.
Sorsaemo johdatti poikasensa rannalla liikkujilta turvaan. Pienten höyhenpallojen parvi eteni jo vauhdikkaasti.
Sitten, loputtomat kukkien meret huumasivat minut kauneudellaan. Matkasta ei tahtonut tulla mitään. Kun oli kuvattava ja kuvattava ja kuvattava. Luonto on kukkien sitojista parhain...
Minäkö? Siis kateellinen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti