tiistai 6. toukokuuta 2008
Muistiinpanoja
Työpäivä. Ruuhka-ajat ovat toistaiseksi ohi. Viime aikoina ei juuri ole kertynyt ylityötä. Pikemmin olen saanut vähennettyä niiden tuntimäärää; jotakuinkin tasoissa ollaan.
Päivän parhaan uutisen kertoi tytär puhelinsoitolla eteläisestä Suomesta. Vauva oli ensimmäistä kertaa kääntynyt vatsalleen. Ja taidon opittuaan hän kääntyy sinnikkäästi aina uudelleen. Mahan kivistyksetkin ovat helpottaneet. Hyvä niin, sillä isompi lapsi tarvitsee nyt enemmän äitinsä huomiota. Hän harjoittelee tahtoaan kuin kaksivuotiaat ikään.
Illalla kävimme siskoni kanssa kunnostamassa vanhempiemme haudan. Miehen sain houkuteltua autokuskiksi meille. Äidin kuolemasta on jo kaksikymmentäyksi vuotta ja isän kuolemastakin tuli jo seitsemäntoista vuotta. Aika menee niin äkkiä... Hauta on seurakunnan hoidossa, mutta keväisin olemme istuttaneet kukkia, sillä seurakunta istuttaa "varman päälle" joskus kesäkuussa. Sisko oli ostanut valkoisen ruukkukrysanteemin. Seurakunnan linja hautojen hoidon suhteen on tyly ja se on aiheuttanut paljon mielipahaa omaisille, jotka vierailevat hautausmaalla. Vain hoidosta maksetuilta haudoilta leikataan nurmi. Niinpä siellä täällä kesäisin näkee hoitamattomia ruohopehkoja, jopa pitkiä maitohorsman kukintoja. Viereistä hoitamatonta hautaa olen aina vähän kohennellut käydessäni. Tänään sytytimme kynttilän kummallekin haudalle. Palavat siellä muutaman päivän...
Tänään piti vielä käydä iltalenkillä. Ei auttanut missata kahtena iltana... Näimme ennätysmonta siiliä, kuusi. Niillä taitaa olla joku kiima-aika, sillä kahdella siilillä oli selvästikin menossa jotain "hänkipänkiä". Lisäksi näimme kaksi rusakkoa. Loikkivat kiireesti pakoon meidät huomattuaan. Pusikkoa ja heinikkoa on niille vaikka kuinka asumiseen ja ruokailuun. Ilma oli kylmä ja se varmaankin kangisti lintuja; ei paljon laulattanut...
Nuorin tyttäremme on aloittanut työn ja kotiutunee kohta iltavuorostaan. Taidanpa yllättää ja valmistaa jotain hyvää iltapalaa. Totean vain, että ihan hyvä päivä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Joko Kaarlo tuossa kuvassa räplää omalla muksuläppärillään terveisiä mummun blogiin?
Harjoitukset kovassa käynnissä jo... :D
Lähetä kommentti