Hellänä

Olen tyytyväinen. En saanut tänäkään vuonna kutsua Tarjalta. Merkkien jakoon. No ajattele nyt, mitä siitäkin olisi seurannut... Ensin olisin tyhjentänyt suurella vaivalla järjestetyn vaatekomeron keoksi sängyn päälle... Sitten olisin kolunnut kaikki kotikaupungin kaupat sopivaa kolttua etsien... Ja sen jälkeen huomannut, että kengät, joilla kipsuttelen teatterin naulakolta ylös katsomoon ja vielä yritän muistaa hymyillä, ovat epä...jotakin ja sen seurauksena taas kierroksia kenkämarketeissa... ja kampaajat ja meikkaajat ja... epätoivoiset ostosmatkat etelään... ja viikko valvottuja öitä ennen H-hetkeä... Ja kaikesta tästä olisin kirjoittanut blogiini tieskuinkakauan ja - vielä pahempaa - en olisi ehtinyt kirjoittaa OLLENKAAN! Kauheaa! En uskalla edes ajatella...


Mutta nyt sain herätä kaikessa rauhassa omassa sängyssä ja syödä Miehen valmistaman aamiaisen. Ja kun ei nyt sitten ollut kiirettä mihinkään, tarjoutui mahdollisuus myös äitienpäiväajeluun, Miehen kanssa. Polkupyörällä. Matkaa taittui parisenkymmentä kilometriä. Aikaa kilometriä kohti on vaikea mitata, sillä kameraa ulkoiluttaessa aikaa kuluu yllättävän paljon. Kamera kaulalla aivan kuin saisi näkemään ympäristöä tarkemmin, eri näkökulmasta. Ei ainoastaan tarkkaile sitä, että tuleeko joku päälle tai jääkö joku alle tai onko tiessä kuoppia... Siis, pysähdyksiä oli tehtävä. Monta kertaa. Ja kuvia tuli otettua taas liian monta, enkä osannut näistä enää valita mitä jätän pois. Siispä, ota hatustasi kiinni ja lähde mukaan ajelulle järven ympäri... Kuvat ovat pieniä, mutta klikkaa isommaksi, jos haluat...


Järven rantaa kiertää väylä, joka kauniina päivänä kuhisee kävelijöitä, juoksijoita, rullaluistelijoita, pyöräilijöitä...





Sitten sisukasta nousua mäkeä ylös ja saavumme keväisen puron luo. Koska isompaa ei ole tarjolla, on sen juhlallinen nimi Korkeakoski. Se kohisi ja puhisi kuten isommat kaimansa...











Sitten pikkuteitä takaisin järven rantaan. Sieltä löytyi rivi malttamattomia auringossa paistattelijoita...





Satama oli herännyt eloon...





Koko Euroopan äitien kunniaksi liehuivat liput reippaassa tuulessa...





Kaiken tämän jälkeen maistui makoisasti oikein pitkä päiväuni...


Äitienpäivälahjani oli koko päivä. Kaukaisempien lasten kanssa sain keskustella pitkät puhelut, lähellä vaikka kaukana. Päivän kruunasi vielä nuorimman tyttären valmistama ilta"brunssi" - niin hän sen nimitti. Jääkaapista löytyneen glöginkin lämmitti. Päätti pikkujouluakin juhlistaa samalla... Nyt on mieli hellä. Eikä vain mieli, vaan myös se paikka, joka on satulaa vasten silloin, kun pyöräillään...