Ihana toukokuu

Kevät yllättää minut joka vuosi, mutta ei yhtään haittaa! Vapun aattona lehtipuut odottelivat vielä silmujensa avautumista ja nyt ne ovat kasvattaneet jo vihreän pitsin ympärilleen. Meillä ei kasva valkovuokkoja kuin ehkä kukkapenkeissä, mutta ajelumatkoilla niitäkin on saanut ihastella... Kaunista, kaikki.


Ajelimme vapun aattona Hämeenlinnaan ystävien luo. Perinne. Tämä vuosi taisi olla ensimmäinen täysin "vanhojen" kesken vietetty vappu. Lapset viettivät omia vappujaan nuorten perheidensä ja ystäviensä kanssa. Kymmenen henkeä. Ruokaa, viiniä, keskustelua, naurua... Viimeksi olimme nähneet vuosi sitten ja oli paljon juteltavaa. Osa täyttää tänä vuonna pyöreitä vuosia. Jollekin oli lähestymässä se ikä, jolloin omat vanhemmat olivat kuolleet... Vaikutti siltä, että se asia oli saanut pohtimaan elämää syvemmin. Pientä haikeaa väriäkin oli välillä aistittavissa. Joku mietti testamentin tekoa, kuolema-sanakin kuului muutamassa lauseessa... Mutta kaiken yllä oli tunnettavissa tyytyväisyys elämään; mitä se on antanut, mitä on vielä odotettavaa... Nuorempi lukija on varmasti hihkaissut tässä vaiheessa jo parikin kertaa, että vappujuhlat tosiaan! Mutta todella, on ihmeellistä, kuinka harvoin kokoontuva joukko voikaan välittömästi löytää vanhan yhteisen sävelen ja tutun huumorin, välillä hirtehisenkin ja itseironia oli välillä mitä hersyvintä. Seuraava kokoontuminen on juhannuksena; sitä vietetään perinteisesti kimpalla puolihoidossa ja juhannuskisoja on odotettavissa... Osa miehistä suunnitteli yhteistä kalastusreissua pohjoiseen - tai kalalla nyt niin väliä... Ja naiset virittelivät ajatusta kylpyläviikonlopusta. Aika näyttää...


Hitaan yhteisen vappuaamiaisen jälkeen erkanimme ystäväporukasta ja lähdimme kohti etelää tytön perheen luo. Siellä meitä odotti vanhempi lapsenlapsi kaksivuotisjuhliinsa. Koska päivä oli mitä kaunein, juhlat järjestettiin pihan grillipaikalle.


Oli ruokaa, salaattia ja kaiken kruunasi äidin tekemä leppäkerttukakku. Tuuli auttoi synttärisankaria puhaltamaan kynttilät. Hän paistatteli onnellisena saamassaan huomiossa, avasi lahjapakettinsa hokien ihana, ihana...





Mutta parhainta pienen tytön mielestä näytti olevan vapaus aikuisen peesaamana kulkea pihalta naapuritalojen luo johtavia polkuja, tutkia kukkia ja ötököitä ja niiltä seikkailuilta löytyi varsinaiset aarteetkin "vapautuneeseen" lahjakassiin: viimekesäinen käpy, pitkä puutikku ja pikkunyrkin kokoinen tiilenpala.





Mekin saimme lahjan. Nuorin tyttäremme palasi viisi kuukautta kestäneeltä matkaltaan Australiasta tyytyväisenä, terveenä ja ruskeana. Matka oli ollut hyvä. Kaikkien kokemuksien käsittely vie aikaa... Matka oli antanut enemmän kuin hän osasi koskaan toivoa. Meille matkakertomukset annostellaan pieninä palasina; ystävät ensin...