Päivä on ollut harmaa ja sateinen. Se on suorastaan roikkunut niskassa painavana ja märkänä. Kaikista suunnitelmista sain toteutettua vain parin tunnin lisänokoset sekä kaupunkireissun. Kotikone teki tenän eikä suostunut enää ottamaan vastaan uusia kuvia. Päätimme siis tehdä kierroksen "läppäri"kaupoissa ja uusi, ehompi on tilauksessa. Olen valloittanut Miehen työkoneen...
Sain selattua matkakuvia. Lähdetään vielä päiväksi Tasmaniaan! Edellisen illan kummitustarinakierros Port Arthurin vankilalinnakkeella ei haitannut yöunia ja yhteisen aamupalan jälkeen olimme valmiita päivän seikkailuun.
Ensimmäinen kohteemme oli Tasmanian devilin suojelupuisto Tarannassa lähellä Port Arthuria. Tasmanian devilejä uhkaa tarttuva, viruksen levittämä kasvosyöpä, joka tappaa eläimen puolen vuoden sairastamisen jälkeen. Devilit ovat ärhäköitä otuksia ja keskinäiset kahinat ovat tavallisia. Ne raapivat toisiaan silloin terävillä kynsillään ja tehtyihin haavoihin virus tarttuu helposti. Suojelupuisto toimii rahaston tukemana sekä pääsymaksutuloilla. Myös suorat lahjoitukset ovat tervetulleita. Australiassa erilaisiin hyviin tarkoituksiin lahjoittaminen tuntui olevan hyvin yleinen tapa.
Suojelupuiston väki pyrkii pitämään huolta siitä, että tappava virus ei pääse leviämään kapean Eaglehawk Neckin kannaksen eteläpuolelle. Kannaksen alueella kaikki Devilit pyritään saamaan kiinni ja tarkistamaan. Sairastuneet eläimet siirretään kannaksen pohjoispuolelle, terveet eteläpuolelle.
JATKUU lauantaina 1.11. Klo 18.
Kaksi pitkää puhelua keskeytti eilen illalla kirjoituspuuhani. Aamulla heräsin "vasta" kuudelta ja lähdimme mökille pian kahdeksan jälkeen. (Toivottavasti tämä jetlag jatkuu ikuisesti!) Mökiltä palasimme illan korvissa kaksi ämpärillistä suppilovahveroita rikkaampina. Mutta ei valon hiventäkään koko päivänä! Vain veden ja räntälumen sekoitusta tarjosi keli kauluksesta sisään.
Siispä palataan Devil-puistoon! Tässä kuvassa kerron juuri Devilille, että hänellä on ainakin kaksi ihailijaa Suomessa ja että Eicka käski sanoa terveisiä. Hän oli yllättynyt kuuluisuudestaan ja lähetti kovasti terveisiä Eickalle ja muillekin ihailijoilleen. (Nnnoh, Disneyn Devil on ainakin lähisukulainen ;) .)
Sitten hän muisti olevansa kovasti kiireinen. Sillä devilien piireissä mottona tuntuu olevan: Kaverille ei jätetä.
Minua viehätti erityisesti puiston toiminnasta välittyvä eläinrakkaus. Toimistorakennuksen ovella meidät tervehti vanha mäyräkoiraherra, joka on työssä siellä. Nuori eläintenhoitajana työskentelevä nainen kertoi devilin asuinalueen aidan äärellä niiden tavoista sekä työstä eläinten hyväksi. Myöhemmin hän ohjasi lintuja esittämään heidän yhdessä harjoittelemiaan temppuja. Linnut silminnähden luottivat hoitajaansa ja nauttivat esiintymisestään. Yhteistä puiston linnuille oli se, että ne olivat löytyneet vahingoittuneina ja tarvitsivat vieläkin ihmisen apua. Haukan uljuutta ei vähentänyt ollenkaan se, että toinen siipi oli amputoitu. Toinen haukka taas esitti hienon lentonäytöksen, mutta se on onnistunut saamaan vasta kaksi hiirtä saaliikseen tapaturmansa jälkeen ja palaa siksi aina takaisin puistoon retkiltään.
Kenguruiden aitauksessa oli monenkokoisia hyppijöitä. En ole tiennyt, että kenguruita on kymmenisen eri lajia. Aitaukseen sai mennä sisälle, joten oli tilaisuus ottaa eläimestä oikein lähikuva. Pikkuisen pisti korviaan luimuun...
Seuraava kohteemme oli pensaikkopalossa mustuneen eukalyptusmetsän halki mutkittelevan tien takana oleva luonnonsuojelualue. Saavuimme Fortescue Bayhin, jossa olisi ollut mahdollisuus telttailuunkin. Sieltä lähti useampi luontopolku; muutaman päivän pituinen reittikin oli tarjolla. Me valitsimme lyhyen polun kuljettavaksemme. Nuoret hävisivät nopeasti mutkaisen polun uumeniin. Minä ja kamerani sen sijaan muistimme, että ei se määrä vaan se laatu. Mies ei hoputellut.
Jatkoimme matkaa autolla kohti pohjoista. Maisema avartui.
Siellä kasvoi paljon, paljon villasukkia.
Ennen saapumistamme perille yöpymispaikkakunnalle nimeltään Swansea, näimme metsän tiheikössä pikkukengurun, wallabin. Ja näiden ruohopuiden kohdalla en voinut välttää huutoani kuljettajalle: "Pysähdy, pysähdy!" Sillä niistä oli saatava kuva. Taustalla näkyy sinistä savua, jonka katku myös tuntui. Pensaikkopalo jossakin? Olimme varautuneet siihen, että joudumme tekemään täyskäännöksen. Onneksi ei tarvinnut.
4 kommenttia:
Uskomatona, Tasmanian tuholainen noin läheltä. Sehän on varsinainen tuholainen, mutta tuollainen sairaus hellyttää, pelastaahan se pitää. Ja ihan terveiset meni perille. Niin lapsuuden toive toteutui. Nähdä onko Tasmanian tuholainen oikeasti olemasssa. Kiitos Eevis!
Luonto on tuolla ihan erilaista, outoja kasveja. Jännän näköistä. Oliko siellä kuumaa, kun on ruohikkopaloja?
Voi kun näkisi joskus kenguruita livenä. En ole koskaan edes osannut ajatella lähteväni Australiaan, mutta miksikäs ei, näyttää kiinnostavalta.
Onpas tosiaan mielenkiintoisia kuvia, tuonnehan on pakko päästä. Kasvosyöpä tuholaisella hmmm... se saisi iskeä oikein julmiin ja ikäviin ihmistuholaisiin Tasmanian tuholaisen sijaan. Hyi minua.
Tosi jännittävän näköinen luontopolku. Näitkö muuten käärmeitä? Minusta tuntuu, että niitä oikein kuhisisi tuollaisessa pöheikössä.Kyllä o ollut hyvä reissu teillä. Siitä riittää muistelemista pitkään.
Hieno blogi!
Eicka, jotain hellyttävää siinä tuholaisessa oli ärinöineen päivineen. Ja varmaan paikkansa siinä ekosysteemissä.
Ei ollut kuuma, mutta kuivuus on ongelma siellä.
Vicki Li, emme nähneet käärmeitä, mutta itsekin pelkäisin niitä, skorpioneja , hämähäkkejä, myrkkykasveja. Pitempi vaellus vaatisi varmasti hyvät esitiedot. Mitään varoituksia siellä varoitusten maassa ei kyllä tuolla ollut.
-a- Kiitos :)
Lähetä kommentti