Kesäkuvia

Valokuvatorstain 92. haaste on " Jo joutui armas aika... ". Kuvausretken kohde oli helppo päättää, sillä läheisellä lintutornilla ja matkalla sinne, on ollut hyvä seurata kevään ja kesän edistymistä. Kuvista valinta oli sitten jo vaikeampaa.


Ensimmäinen kuva on napattu juuri ennen lintutornia.





Sorsan rouva ja kuusi poikasta soutelivat lähistöllä kaislikossa.

---

Suursiivous

Aijjj, kauheeta. Kuten huomaat, on minulla menossa suursiivous ja kaikki on sekaisin. Tässä vaiheessa on hyvä väistää takavasemmalle, etsiä ulkoiluvaatteet, kamera ja kiikari - rahapussikin kaiken varalta - ja hiipiä ulos.


Ilmiselvästi tarvitsen tukiopettajaani. Ja nuorin tyttömmekin nukkuu seinän takana yökköuntaan. Seliseli, mutta nyt mentiin...

---

Elämä on

" Elämä on niin kukkuroillaan tapahtumia, elämyksiä, ajatuksia, tunteita, yhtä kimaltelevaa ja solisevaa tulvaa. On kuin heittäisi pöydälle kourallisen erivärisiä helmiä - ne leviävät siihen sikin sokin. Jos niitä koskettaa sormella, syntyy heti kuvioita, uusia mielijohteita - onhan jokainen lausekin oikeastaan juuri tuollainen helmikourallinen. " (Tito Colliander) Tämän tekstin löysin, kun haeskelin jotain ajatusta onnittelukorttiin satakymmenvuotissynttäreille (50 + 60) vietäväksi.


Tänään se sitten tulvi yli. Piti hakea sairaslomaa. Reilu kuukausi sitten siitepölyjen vuoksi taas kerran aloitettu lääke muutti uneni koiranuneksi ja aloin heräillä aamuisin aivan liian aikaisin. Nyt, kun työtä on ollut kohtuullisesti, jaksoin aika pitkään yrittää omin avuin selvitä työssä. Mutta kun yöunen määrä jää yö yön perään alle kuuteen, alle viiteenkin tuntiin, tulee tunne, että on otettava breikki. Yritän ensi viikon loppuun saakka löytää kadotettua unta. Varmasti löydänkin.


Blogilla käyneet lampaiden ystävät muistuttaisivat tässä kohtaa lampaiden laskemisesta hyvänä keinona kadotettuun yöuneen. Tiedä häntä. Mitä siitä seuraisikaan, jos aamuinen lehdenjakaja löytäisi minut aamutakissa ja -tossuissa oikosenaan penkillä puistotyöntekijälampaittemme aitauksella.


Eikä hovimestaristamme ole uneen saakka laskettavaksi. Olkoonkin, että sen paikka on eteisen peilin vieressä, että sen ei tule ikävä. Laumaeläin kun on. Hovimestarimme on kotoisin Kuressaaresta - Aivan ihana paikka muuten kesällä! - Siellä hovimestarimme seisoi käsityöliikkeessä ja pyysi päästä mukaan. Kainalossa toin. Hovimestarin tehtävä on, tietysti, tervehtiä sisään saapuvia vieraita.


Tässä kuvassa hovimestari on kesäasussaan, johon hän sonnustautui wapuksi. Solmio on kirpparilöytö. Jos tutkit kuvaa tarkkaan (klikkaa), huomaat, että solmiossa on eksoottisia kaloja. Tarkoituksemme oli tällä solmiolla nopeuttaa merten takaa palanneen nuorimman tyttäremme kotiutumista. Olihan hän vasta nähnyt noita kaloja luonnollisessa ympäristössään.





Toisessa kuvassa taasen hovimestarilla on talvilook. Voisi muuten vilustua.





Mutta nythän on kesä. Nämä lammasmaiset ajatukset johdattavat minut - en voi vastustaa - rosvopaistiin, jota olemme mökillä joitakin kertoja saaneet nauttia. Hiekkaisessa rinteessä on kuoppa odottamassa tämän kesän herkuttelijoita. Ja taas ei nukuta, kun nälättää...

Toukotöitä

Tänään osan päivästä vietin rivitalopihamme kukkaistutuksia kohentaen ja taistellen rikkaruohoja vastaan. Tulppaanit ja helmilijat lopettelevat vielä kukintaansa...





... norjanangervo aloittelee ja alppikärhö sekä pieni rautatieomenapuu avaavat nuppunsa minä hetkenä hyvänsä.








Ja voikukka. Se kukkii hehkuvana keltaisena rivistönä pensaan juurella. Ihmettelen, kuinka tällainen yritys- ja erehdyspuutarhuri voikaan saada kehitettyä niin elinvoimaisen ja kestävän voikukkalajikkeen.


Kaupungin jokavuotiset puistotyöntekijätkin näkyivät aloittaneen jokakesäisen pestinsä lähikoivikossa. Kesän mittaan niitä siirrellään kaupunginosassamme paikasta toiseen sitä mukaa kuin urakka etenee. Nämä työntekijät ovat isojen ja pienten asukkaiden suuressa suosiossa.





Mutta nyt, pitää vapauttaa peukalo pitämään Suomen puolta Euroviisuissa. Kansalaisvelvollisuus. Ellen sitten häviä taistelua unta vastaan ennen viisutaistelun ratkeamista.

Onneksi on viikonloppu

Onneksi on perjantai, sillä nyt väsyttää, vääääsyttä-ä-ä-äää. Lomasta on vasta viikko, mutta tiivis loma-ajan ohjelma ei antanut tarvittavaa lepoa ja se on painanut koko viikon. Tänään heräsin vajaan viiden tunnin unen jälkeen puolitoista tuntia liian aikaisin. Ja silti melkein myöhästyin työstä! Tai vähän myöhästyinkin. Kupsuttelin aamulla kaikkea turhaa, kun kerran oli "rutkasti aikaa"... Luonamme tilapäisesti asuva, (mutta harvoin näkyvä) nuorin tyttäremme tuli vielä juttelemaan iltapäivän yhteisestä suunnitelmasta ja sekoitti ajantajuni täysin. Eihän se toki tyttären syytä, ihan ikiomaa... Muutama sata metriä ennen työpaikkaa piippasi autoradio kahdeksaa ja jo ulko-ovelta saatoin nähdä kollegoiden rivin... istuivat ja odottivat kokouksen alkua. Ja pari pirteää kollegaa työnteli käytävällä valmiiksi lastattua kahvikärryä sämpylöineen. Olivat aamulla jo kaupasta hakeneet tarpeet ja tehneet kaikki valmiiksi. Uhhh! Silti huikkasivat iloiset huomenet, mokomat. Ihania työkavereita mulla. Ei tarvinnut keräillä tuhkaa pään päälle ja kieriä tervassa ja höyhenissä.


Työssä väsymyksen huomaa siitä, että kuuntelemisen herkkyys kärsii. Ja välttelee kysymyksiä. Työkalut tylsyy... Viikonloppu, tai oikeastaan huominen päivä, pitää nyt käyttää itsekkääseen oleiluun ja yrittää nukkua...


Mutta hitsi kun meikä on niin innostuvaa sorttia. Tänäänkin olin aivan kuitti ja halkipoikkipinoon, niin eikö nuorimmainen saanut minut innostumaan kanssaan kirpparille huonekaluostoksille. Hän muuttaa jälleen heinäkuun alussa omaan asuntoon, samalle paikkakunnalle onneksi, ja sisustaa jo mielessään uutta asuntoaan. Sinne löytyi siis kirpparilta pikkurahalla kolme kirjahyllyn alaosaa, jotka hän hioo, päällystää osittain vaaleakuvioisella tapetilla ja lakkaa pinnan. Osan kaapista hän taas maalaa, sekä vaihtaa vetimet ja alle laittaa tai laitattaa pyörät. Lisäksi löytyi tulevalle parvekkeelle pöytä, hiottava ja maalattava sekin. Niinpä kirpparin jälkeen oli tutkittava vielä kolmen kaupan tapetti- ja maalivaihtoehtoja. Ostopäätös jäi vielä hautumaan. Taitaa pitkä matka merten taa tuntua vielä taskunpohjalla.



Tässä yksi kaapeista. Laitan kuvan siitä sitten tuunattuna myös.


Takapenkille haimme vielä Miehen, joka tuoksui viiniltä ja myhäili tyytyväisenä vietettyään työpaikalla juhlaa kesän alkajaisiksi ja ajatellessaan pian alkavaa lomaa. Miehen pyörä sidottiin auton perään koukkuun. Ei olisi haitannut vaikka olisi pudonnut matkalla... entinen pyöränränkkäni, jota Mies pitää erinomaisena ajopelinä siksi, että se ei kelpaa edes varkaille...


Sunnuntaina onkin taas vilskettä, sillä haemme kaupungin toiselta laidalta Miehen tädin, joka lähtee kanssamme matkaan satakymmenvuotispäiville. Nojoo, yhteensä. Puolentoistasataa kilometriä ajettuamme saamme osallistua Miehen vanhimman siskon tytön viisikymmen- ja hänen miehensä kuusikymmenvuotispäiville. Ovat syntyneet samana vuodenpäivänä. Hmmm, onkohan horoskooppi sittenkin totta, sillä niin on vakka kantensa löytänyt.


No joojoo, lähden nukkumaan. Hitsi, kun meinaan taas innostua ja istua iltakauden tässä polkkaamassa... Surffailut jätän huomiseen. Hyvää yötä! Ja viikonloppua myös! Hengähdä sinäkin!

Myyräperspektiivistä

Valokuvatorstain 91. haaste: 2 Valokuvatorstain kaksivuotisjuhlan kunniaksi.


Nämä kaksi ketunleivän kukkaa kuvasin eilen pitkospuiden vierellä matkalla lintutorniin. Oli liian pilvinen päivä lintujen kuvaamiseen. Hieman satoikin.

Tutkielma

Valokuvatorstain 91. Haaste:
"Meillä on synttärit! Tässä kuussa torstaiblogit ovat toimineet 2 vuotta. Runotorstain puolella on kirjoitettu satoja kauniita, karheita, syvällisiä, leikkimielisiä ja haastavia runoja. Valokuvatorstaihin osallistuneet ovat vastanneet haasteisiimme vakavien, hassujen, luovien, tutkiskelevien ja pysäyttävien valokuvien kera! Lämmin kiitos kaikille osallistujille.
Ja sitten tämänkertaiseen haasteeseen, joka on... juhlan kunniaksi...

2

Voit myös osallistua ennenjulkaisemattomalla kuvalla, joka liittyy valokuvausharrastukseesi (esim. kuvausretkiisi) Valokuvatorstain puitteissa. Hyviä inspiksiä!"


Digikuvaajana olen nuorempi kuin Valokuvatorstai ja siihen osallistujana vain kuukauden ikäinen. Vauvaikä varjelee minua terveeltä itsekritiikiltä ja siksi voin häpeilemättä julkaista kaksi muovikassitutkielmaani, jotka tein,kun kokosin ensimmäisiä kuviani haasteeseen "Rappion estetiikka". Kauneinta kuvissa on se, että ne todistavat muovikassinkin maatuvan ajan kanssa. Numeroa kaksi edustavat myös ne kaksi muovikassillista roskia, jotka keräsimme samaisella kuvaussessiolla.








Paljon Onnea Valokuvatorstain pitäjille. Hieno idea!

Pääskysestä ei päivääkään

En keksinyt tänään mitään hyvää tekosyytä olla lähtemättä iltalenkille Miehen kanssa. Tunnilla venähtänyt työpäivä - sitä syytä olisi tosin voinut kokeilla. Mutta kesäinen ilta, auringonpaiste ja lämpö houkuttelivat ulos. Kamera ja kiikari matkaan ja menoksi... Päätimme suunnistaa kohti läheistä lintutornia, josta on hyvä tähystellä kesän edistymistä. Rastaiden huilukonsertti oli vaimennut ja räksien säksätyksen, punarinnan laulun ja lokkien huutojen seassa kuului välillä taivaanvuohen mäkättävä ääni. Tornista saatoimme havaita vain silkkiuikkupariskunnan ja muutaman pesivän lokin. Koivikosta pyrähti harakka karkuun kiukustuneita räkättirastaita; oli varmaan aikonut mennä iltapalalle naapuriin. Korkealla lenteli parvi pääskyjä. Ja kaiken yllä leijui täydessä kukassa pursuilevien tuomien tuoksu.





Mutkaiset pitkospuut ja polut; niiden kulkemiseen ei väsy. Koskaan ei tiedä, mitä mutkan takana näkyy.





Kortteet nostelivat jo päätään.





Ja rentukat hohtivat kuin pienet auringot.


Tänään on muuten aihetta pieneen juhlaan. Olen parantanut sijoitustani Blogilistalla melkoisesti. Alkuviikosta sijoitus oli 16161. Eihän siinä mitään... onhan Suomessa sentään viitisen miljoonaa asukasta. Mutta se pisti miettimään, kun samaisen Blogilistan mukaan blogeja oli vain 15163.

Valokuvatorstai; 90. haaste.

Blogiyhteisö nimeltä BlogCatalog haastaa bloggaajat kautta maailman kirjoittamaan ihmisoikeuksista torstaina 15.5.2008. Ihmisoikeudet on osa BlogCatalogin haastesarjaa Bloggers Unite - Blogging for hope.


Linkki: YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus
Valokuvatorstai haastoi käsittelemään aihetta valokuvan keinoin.



(klikkaa suuremmaksi)


3 artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.

Meillä, kaikilla kansoilla, on vielä paljon tavoiteltavaa.

Kotona jälleen

Lomaviikko takana. Palasin keskiyöllä kotiin ja tämä päivä alkoi tavallista myöhempään. Tai voiko edes puhua alkamisesta, jos muutaman tunnin aamutakissa virumisen jälkeen nukkuu jo pitkät päiväunet... Reipas kävelylenkki erittäin raikkaassa säässä antoi sentään puhtia laukun purkamiseen ja pyykinpesun aloitukseen. Tai noh, konehan se tuolla pesee.


Rengasmatka "etelässä" nostatti mieleen monenlaisia tuntoja. Iloa siitä, että sain kohdata molemmat elossa olevat enoni ja heidän vaimonsa... ja haikeus erotessa... vieläkö näemme? Kävin myös tervehtimässä nuorimman enoni vaimoa, joka viime vuonna menetti sekä miehensä että vanhimman poikansa. Suru on vielä tiukasti matkassa... rakas harrastus antaa sentään voimaa. Serkkujakin tapasin. Serkkuni M vaimonsa kanssa piti minua vieraanaan, kuin veli. Ja toinen serkku A, kuin sisko. Sairaus, väsymys, elämän antamat haasteet ja surut... monista juttelimme, monet ymmärsimme juttelemattakin. Myös iloa jaoimme. Jokaisen kohtaamisen keskeytti ajan kuluminen aivan liian nopeasti. Monet rakkaat halaukset kulkevat matkassani ja lämmittävät jälleen pitkään... Päällimmäisenä mielessäni pyörii ajatus siitä, miten voisin, voisinko, auttaa löytämään näköaloja, kun menetetty terveys antaa elämään rajoituksia... Voisinko, ilman että vaikutan väheksyvältä?


Junamatka etelässä asuvan tyttären perheeseen muutti minut tunnelmasta toiseen. Kaksi päivää vierähti siellä nopeasti. Kaksivuotias, kolmekuinen ja päivän kulku muuten rytmittivät ajan kulun tiiviiksi ja vauhdikkaaksi. Muutaman viikon päästä tapahtuva muutto pyörähti keskustelun aiheena tuon tuostakin... Selkäni ei salli nostella ja erityisestikään kantaa enää isompaa lasta - se on harmi! Sillä yhteiset ulkoilut kahdestaan välillä jalattomaksi heittäytyvän kaksivuotiaan kanssa eivät enää onnistu. Työstä jäänyt ja matkalla kertynyt väsymys painoi... jäi tunne, että olisin halunnut auttaa enemmän kuin jaksoin.


Lauantaipäivä kului erään taideseuran retkellä ystäväni, siskoni ja hänen tyttärensä kanssa. Koska olin jo valmiiksi "etelässä", kuljin omia reittejäni odottelemaan ryhmää Espooseen, modernin taiteen museo Emman luo. Sain nauttia auringosta terassilla pitkän tovin, sillä olin varannut reilusti aikaa mahdolliseen harhailuun...





Meitä odotti opastettu kierros Emmassa, sitten Vironperä, ruokailu ja Hyrsylän mutka. Retken vetäjän ja omat mielenkiinnon kohteeni menivät rajusti ristiin... Emmalle oli varattu aikaa vain puolitoista tuntia - saman verran kuin Aira Samulinin Hyrsylälle ja lähes yhtä paljon kuin Vironperälle... Uhh! Ja aikatalutus tökki muutaman kerran; aikaa meni hukkaan turhassa odottelussa. Ruoka pienessä tilausravintolasa oli sentään hyvää. Ja omanlaisensa elämys oli nähdä niin vetreä vanha rouva kuin emäntänä hyörivä Samulin oli. Hänen aito kykynsä kohdata ihmiset oli myös puhuttelevaa... Mutta Vironperän olisin jättänyt väliin! Ja Emma, sinne pitää palata uudelleen. Niin monipuolinen ja antoisa oli sen tarjonta. Saan helposti kulumaan siellä yhden kokonaisen päivän. Mutta seura oli hyvää ja kuljetti minut, huolettoman turistin, paikkoihin, joihin tuskin ilman sitä olisin koskaan poikennut.


Huomenna on siis jälleen työpäivä. Tuntuu hyvältä palata työhön, vaikka tiivis viikko on pyörittänyt paikasta toiseen... Kuin olisin pitkäänkin ollut poissa.

Lomakiireitä

Tämäkin kuva on eilisen ajelun satoa.


Huoh! Nyt se kiireen pukkasi, kun olen lomalla. Huomenna ajelen kohti Turkua sukuloimaan... Olen muuten syntynyt siellä. Turusta jatkan sitten tyttären perheeseen pariksi yöksi. Lapset ovat flunssassa ja menen vähän auttelemaan... Ja lauantaina tulee pyörähdettyä Helsingin seudulla...


Joten nyt tulee pakollinen tauko... Toivon, että voin jossain käänteessä kurkistaa blogeillenne, mutta tuskin kirjoittelen...





Oikein hyvää ja aurinkoista viikkoa teillekin!

Hellänä

Olen tyytyväinen. En saanut tänäkään vuonna kutsua Tarjalta. Merkkien jakoon. No ajattele nyt, mitä siitäkin olisi seurannut... Ensin olisin tyhjentänyt suurella vaivalla järjestetyn vaatekomeron keoksi sängyn päälle... Sitten olisin kolunnut kaikki kotikaupungin kaupat sopivaa kolttua etsien... Ja sen jälkeen huomannut, että kengät, joilla kipsuttelen teatterin naulakolta ylös katsomoon ja vielä yritän muistaa hymyillä, ovat epä...jotakin ja sen seurauksena taas kierroksia kenkämarketeissa... ja kampaajat ja meikkaajat ja... epätoivoiset ostosmatkat etelään... ja viikko valvottuja öitä ennen H-hetkeä... Ja kaikesta tästä olisin kirjoittanut blogiini tieskuinkakauan ja - vielä pahempaa - en olisi ehtinyt kirjoittaa OLLENKAAN! Kauheaa! En uskalla edes ajatella...


Mutta nyt sain herätä kaikessa rauhassa omassa sängyssä ja syödä Miehen valmistaman aamiaisen. Ja kun ei nyt sitten ollut kiirettä mihinkään, tarjoutui mahdollisuus myös äitienpäiväajeluun, Miehen kanssa. Polkupyörällä. Matkaa taittui parisenkymmentä kilometriä. Aikaa kilometriä kohti on vaikea mitata, sillä kameraa ulkoiluttaessa aikaa kuluu yllättävän paljon. Kamera kaulalla aivan kuin saisi näkemään ympäristöä tarkemmin, eri näkökulmasta. Ei ainoastaan tarkkaile sitä, että tuleeko joku päälle tai jääkö joku alle tai onko tiessä kuoppia... Siis, pysähdyksiä oli tehtävä. Monta kertaa. Ja kuvia tuli otettua taas liian monta, enkä osannut näistä enää valita mitä jätän pois. Siispä, ota hatustasi kiinni ja lähde mukaan ajelulle järven ympäri... Kuvat ovat pieniä, mutta klikkaa isommaksi, jos haluat...


Järven rantaa kiertää väylä, joka kauniina päivänä kuhisee kävelijöitä, juoksijoita, rullaluistelijoita, pyöräilijöitä...





Sitten sisukasta nousua mäkeä ylös ja saavumme keväisen puron luo. Koska isompaa ei ole tarjolla, on sen juhlallinen nimi Korkeakoski. Se kohisi ja puhisi kuten isommat kaimansa...











Sitten pikkuteitä takaisin järven rantaan. Sieltä löytyi rivi malttamattomia auringossa paistattelijoita...





Satama oli herännyt eloon...





Koko Euroopan äitien kunniaksi liehuivat liput reippaassa tuulessa...





Kaiken tämän jälkeen maistui makoisasti oikein pitkä päiväuni...


Äitienpäivälahjani oli koko päivä. Kaukaisempien lasten kanssa sain keskustella pitkät puhelut, lähellä vaikka kaukana. Päivän kruunasi vielä nuorimman tyttären valmistama ilta"brunssi" - niin hän sen nimitti. Jääkaapista löytyneen glöginkin lämmitti. Päätti pikkujouluakin juhlistaa samalla... Nyt on mieli hellä. Eikä vain mieli, vaan myös se paikka, joka on satulaa vasten silloin, kun pyöräillään...

Valoa ja varjoa

Mietin tänään pitkään, kirjoitanko blogiini ollenkaan tätä tarinaa. Jos kertomukseni yhdellekään antaa voimaa uskoa, että tunnelin päässä on valoa, en kirjoittanut turhaan...





Tänään tein, sanoisinko retken, jonka olen tehnyt joka kevät enemmän kuin puolet elämästäni. Kävin kunnostamassa ensimmäisen mieheni haudan. Ehdimme olla naimisissa vuoden, kun hän kuoli yllättäen. Sydän. Hänen perheessään on vahva perimä... ilmeni myöhemmin. Elämä pysäytti minut täydellisesti. Seurasi muutto uudelle paikkakunnalle uuteen työpaikkaan. Läheisten ja ystävien tuki auttoi eteen päin... Mutta ensimmäinen toivon kipinä selviämisestä syttyi, kun kohtasin sattumalta työssäni parikin kollegaa, jotka olivat kokeneet vastaavaa jo aikaisemmin... Ja ihan kahdella jalalla kävelivät! Näytti siltä, että menetyksestä voisi selvitä!


Mies oli mukanani tänään, kuten useimmiten on ollut. Annan suuren arvon sille, että hän ei ole koskaan estänyt minua muistelemasta ensimmäistä miestäni... Minun tarinani on kulkenut perheessämme avoimesti mukana. Surutyö otti oman aikansa uutta perhettä ja onnea kasvatellessa... Ei juuri mene päivääkään, että en ensimmäistä miestäni muistaisi. Ei tarvitsekaan. Mutta kipu on jo poissa... Ajattelen, että ilman tätä suruani en olisi sama ihminen kuin nyt olen. Parempi tai huonompi, en tiedä, mutta erilainen.


Siteeni ensimmäisen mieheni perheeseen katkesivat vähitellen sen jälkeen, kun kolmas lapsemme oli syntynyt. Appeni hyväksyi sen, että elämäni jatkui... Mutta anopille se tuntui olevan liikaa. Hän ei voinut ymmärtää, että ihmisen sydämeen voi mahtua sekä suru, että ilo... Yhteydenpito väheni joulukorttiasteelle... Taisin ensimmäisenä jättää lähettämättä viimein joulukorttiakaan. Luulen, että oli hyväksi päästää irti menneestä, ainakin näillä ehdoilla... Mutta luulen myös, että toisilla ehdoilla lapsillamme olisi voinut olla kolme mummoa...


Kertomukseni jatkoksi sopii hyvin kuva pihalla kukkaan puhjenneesta kevätkaihonkukasta. Se on yksi lempikukistani. Vaatimaton yksin, mutta matoksi levittyneenä se oikein tuikkii... Värit ovat niin syvän vihreät ja siniset.





Toisenkin lähes kukkakuvan liitän vielä loppuun, nupulla olevat rautatieomenapuun kukat. Keväällä on helppoa uskoa elämän jatkuvan... Omenapuun kukkiessa kevät viimeistään kääntyy kesäksi...





... se on kevään Grande Finale ...

Valokuvatorstai; 89. haaste: Jatka kuvasta

"Olisiko sittenkin ollut parempi valita huone pihan puolelta, kultaseni?"

Muistiinpanoja

Työpäivä. Ruuhka-ajat ovat toistaiseksi ohi. Viime aikoina ei juuri ole kertynyt ylityötä. Pikemmin olen saanut vähennettyä niiden tuntimäärää; jotakuinkin tasoissa ollaan.


Päivän parhaan uutisen kertoi tytär puhelinsoitolla eteläisestä Suomesta. Vauva oli ensimmäistä kertaa kääntynyt vatsalleen. Ja taidon opittuaan hän kääntyy sinnikkäästi aina uudelleen. Mahan kivistyksetkin ovat helpottaneet. Hyvä niin, sillä isompi lapsi tarvitsee nyt enemmän äitinsä huomiota. Hän harjoittelee tahtoaan kuin kaksivuotiaat ikään.


Illalla kävimme siskoni kanssa kunnostamassa vanhempiemme haudan. Miehen sain houkuteltua autokuskiksi meille. Äidin kuolemasta on jo kaksikymmentäyksi vuotta ja isän kuolemastakin tuli jo seitsemäntoista vuotta. Aika menee niin äkkiä... Hauta on seurakunnan hoidossa, mutta keväisin olemme istuttaneet kukkia, sillä seurakunta istuttaa "varman päälle" joskus kesäkuussa. Sisko oli ostanut valkoisen ruukkukrysanteemin. Seurakunnan linja hautojen hoidon suhteen on tyly ja se on aiheuttanut paljon mielipahaa omaisille, jotka vierailevat hautausmaalla. Vain hoidosta maksetuilta haudoilta leikataan nurmi. Niinpä siellä täällä kesäisin näkee hoitamattomia ruohopehkoja, jopa pitkiä maitohorsman kukintoja. Viereistä hoitamatonta hautaa olen aina vähän kohennellut käydessäni. Tänään sytytimme kynttilän kummallekin haudalle. Palavat siellä muutaman päivän...


Tänään piti vielä käydä iltalenkillä. Ei auttanut missata kahtena iltana... Näimme ennätysmonta siiliä, kuusi. Niillä taitaa olla joku kiima-aika, sillä kahdella siilillä oli selvästikin menossa jotain "hänkipänkiä". Lisäksi näimme kaksi rusakkoa. Loikkivat kiireesti pakoon meidät huomattuaan. Pusikkoa ja heinikkoa on niille vaikka kuinka asumiseen ja ruokailuun. Ilma oli kylmä ja se varmaankin kangisti lintuja; ei paljon laulattanut...


Nuorin tyttäremme on aloittanut työn ja kotiutunee kohta iltavuorostaan. Taidanpa yllättää ja valmistaa jotain hyvää iltapalaa. Totean vain, että ihan hyvä päivä.

Kesän jälkeinen maanantai

Tänä vuonna kesä oli sitten keskiviikosta sunnuntaihin. Neljä päivää. Ei voi valittaa. Kevät on myöhässä, sillä yleensähän tällainen sää on jo vappuna... Suorastaan myrskyää. Ikkunakin levähti auki, kun oli tullut hieman löysästi suljettua... Syy olla lähtemättä lenkille, hyväjahyvä, mutta syy kuitenkin. Kelvatkoon.


Tänään oli taloyhtiön kokous. Lähes puolet, eli viisi asuntoa oli edustettuina. Ei hääviä. Loput luottavat siihen, että aktiivisemmat hoitavat heidänkin omaisuuttaan hyvin. Pihatalkooväessä on käynyt kato myös... Mietimme jo pihan hoidattamista maksua vastaan; silloin vastuu jakaantuisi tasapuolisesti... Mutta päätimme ainakin vielä tänä kesänä pitää talkooiltoja parin viikon välein keskellä viikkoa... Onhan meillä osallistuvilla sentään ollut hauskaa. Ja silloin kun ei sovi, ei tarvitse... Jälkitalkoot ovat kestäneet joskus pitempään kuin talkoot. Rivitalon etupiha on tarkoitus vähitellen saada puutarhamaiseksi... Ei mitään liian suurimuotoista, mutta viihtyisää. Onhan se talon käyntikortti, joka kertoo paljon heti pihaan saavuttaessa.


Kokous alkoi pian työstä vapautumiseni jälkeen. Sitten ruokaa sudennälkään... Ja vapaaohjelman osuus...


Tänään voisikin viipyä kirjan ääressä. Pitkään yrittänyt edetä Hannu Väisäsen Toiset kengät - kirjan lukemisessa... Herkullista kuvausta, mutta yöpöytälukemisena se toimii kuten muutkin: kaksi sivua ja taju pois... eikä juuri seuraavana iltana muistikuvia edellisen päivän tekstistä... Minäkö se olin, joka luin kirjoja - ahmin - ja kudoin samalla... Aina oli joku villapaidantekele menossa... Ja vanhemmat olivat hermostua, kun en kuullut enkä nähnyt muuta...


Sytytän lukuvalon, avaan kirjan sivulta 38, Toinen käsky... hmmmm...

Ihana toukokuu

Kevät yllättää minut joka vuosi, mutta ei yhtään haittaa! Vapun aattona lehtipuut odottelivat vielä silmujensa avautumista ja nyt ne ovat kasvattaneet jo vihreän pitsin ympärilleen. Meillä ei kasva valkovuokkoja kuin ehkä kukkapenkeissä, mutta ajelumatkoilla niitäkin on saanut ihastella... Kaunista, kaikki.


Ajelimme vapun aattona Hämeenlinnaan ystävien luo. Perinne. Tämä vuosi taisi olla ensimmäinen täysin "vanhojen" kesken vietetty vappu. Lapset viettivät omia vappujaan nuorten perheidensä ja ystäviensä kanssa. Kymmenen henkeä. Ruokaa, viiniä, keskustelua, naurua... Viimeksi olimme nähneet vuosi sitten ja oli paljon juteltavaa. Osa täyttää tänä vuonna pyöreitä vuosia. Jollekin oli lähestymässä se ikä, jolloin omat vanhemmat olivat kuolleet... Vaikutti siltä, että se asia oli saanut pohtimaan elämää syvemmin. Pientä haikeaa väriäkin oli välillä aistittavissa. Joku mietti testamentin tekoa, kuolema-sanakin kuului muutamassa lauseessa... Mutta kaiken yllä oli tunnettavissa tyytyväisyys elämään; mitä se on antanut, mitä on vielä odotettavaa... Nuorempi lukija on varmasti hihkaissut tässä vaiheessa jo parikin kertaa, että vappujuhlat tosiaan! Mutta todella, on ihmeellistä, kuinka harvoin kokoontuva joukko voikaan välittömästi löytää vanhan yhteisen sävelen ja tutun huumorin, välillä hirtehisenkin ja itseironia oli välillä mitä hersyvintä. Seuraava kokoontuminen on juhannuksena; sitä vietetään perinteisesti kimpalla puolihoidossa ja juhannuskisoja on odotettavissa... Osa miehistä suunnitteli yhteistä kalastusreissua pohjoiseen - tai kalalla nyt niin väliä... Ja naiset virittelivät ajatusta kylpyläviikonlopusta. Aika näyttää...


Hitaan yhteisen vappuaamiaisen jälkeen erkanimme ystäväporukasta ja lähdimme kohti etelää tytön perheen luo. Siellä meitä odotti vanhempi lapsenlapsi kaksivuotisjuhliinsa. Koska päivä oli mitä kaunein, juhlat järjestettiin pihan grillipaikalle.


Oli ruokaa, salaattia ja kaiken kruunasi äidin tekemä leppäkerttukakku. Tuuli auttoi synttärisankaria puhaltamaan kynttilät. Hän paistatteli onnellisena saamassaan huomiossa, avasi lahjapakettinsa hokien ihana, ihana...





Mutta parhainta pienen tytön mielestä näytti olevan vapaus aikuisen peesaamana kulkea pihalta naapuritalojen luo johtavia polkuja, tutkia kukkia ja ötököitä ja niiltä seikkailuilta löytyi varsinaiset aarteetkin "vapautuneeseen" lahjakassiin: viimekesäinen käpy, pitkä puutikku ja pikkunyrkin kokoinen tiilenpala.





Mekin saimme lahjan. Nuorin tyttäremme palasi viisi kuukautta kestäneeltä matkaltaan Australiasta tyytyväisenä, terveenä ja ruskeana. Matka oli ollut hyvä. Kaikkien kokemuksien käsittely vie aikaa... Matka oli antanut enemmän kuin hän osasi koskaan toivoa. Meille matkakertomukset annostellaan pieninä palasina; ystävät ensin...

Täti vihreän ryytimaa

Herne kasvaa vihreän aatteen "palossa" tyttären keittiön ikkunalla.

P.S. Tämä on valokuvatorstain kuva. Huominen aamuherätys ei salli pitempää istuskelua koneen äärellä :´(