Vanhaa, wanhaa ja uutta

Ken on perehtynyt kirpparitermistöön, tietää, että vanhalla ja wanhalla on vissi ero. Wanha on jotain sellaista arvokasta vanhaa, ei ihan antiikkia, mutta kuitenkin sellaista, josta kuuluu maksaa ekstraa sen wanhuuden takia. Ja vanha on, nnohhh vanhaa. Mikä siis sen parempaa puuhaa odotellessa vuoden vaihtumista kuin kaivella työ-kirjasto-askartelu-jäte-huoneen kaappeja ja laatikoita ja eritellä, mikä on vanhaa ja mikä wanhaa ja suunnitella niiden jatkosijoitusta sen mukaan. Vanhaa löytyi paljon. Paljon löytyi pois vietävää, roskiin tai kirpparille, unohdettaviksi. Mietiskelin, miten helppoa, jos mielessäkin voisi tehdä saman suursiivouksen kerran vuodessa, tai edes muutaman vuoden välein. Deletoisi unohduksiin joutavat asiat ja säilöisi arvokkaat, muistoihin säilytettävät. Huonetta raivatessani saatoin vain ihmetellä, miten asioiden tärkeys muuttuukaan. Tarkoin varjeltuja papereitakin löytyi kaksi kassillista roskiin vietäviksi. Liittyivät työhön ja opiskeluun. Wanhaakin löytyi: Muistoja matkoista ja perheen yhteisistä sekä lasten puuhista.


Raivaustyö jatkuu. Haluan kotimme selkeämmäksi ja helpommin siivottavaksi. Olemme alkaneet elätellä jopa ajatusta muutosta keskemmälle kaupunkia hiukan pienempään asuntoon. Ja se vaatisi monista turhista tavaroista luopumista.


Wanhan vuoden jätimme taakse Miehen kanssa yhdessä vieraittemme kanssa. Rupattelua, salaattia, rupattelua, viiniä, rupattelua, kahvia, rupattelua, tinan valantaa, rupattelua, viiniä. Valettuja tinoja tarkastelimme perinteiseen tapaan varjokuvista. Tinoistamme voi todeta yhteenvetona, että tänä vuonna meitä kaikkia odottaa matkustelu kaukaisiin maihin. Mutta rahaa ei ole paljon odotettavissa. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tinani näytti aivan toreadorilta hattuineen ja niskaletteineen. Mutta poikamme suuren meren takaa väitti valoksen näyttävän selvästikin katkenneelta reisiluulta. Skypekamera vääristää!


Ilta kului nopeasti mukavassa seurassa. Olimme eläneet tätä vuotta jo pari tuntia ennen kuin maltoin siirtyä yöpuulle. Ja sitä ennen viimeiseksi työksi piti mennä vielä takapihalle räpsäisemään kuva lumiukosta, jonka Mies ja vanhempi lapsenlapsi saivat aikaan joulupäivänä. Minusta se kyllä näyttää enemmän humanoidilta tai muulta oliolta. Ystävällismieliseltä sentään.





Tämä aamu alkoi kuin elokuvissa. Pommit ja tykit olivat hiljenneet. Mitä nyt yksittäiset, joukoistaan eroon joutuneet sissit jatkoivat yksinäistä ammuskeluaan. Ja synkeä taivas oli vaihtunut kirkkaaseen päivänkajoon. Mustat vedet olivat jähmettyneet peileiksi ja heijastivat vuoden ensimmäisen auringon säteet.





Onnellista vuotta sinulle, Kurkistelija!