maanantai 7. heinäkuuta 2008

Tassuttelua, taidetta ja tuunausta

Tänään ajattelin tarjota sinulle kesäsalaattia. Joku voi todeta lopussa, että silkkaa sillisalaattia. Sillä näistä aineksista ei voi syntyä kuin aika sekava juttu.


Pojan ja miniän lähdettyä muutaman päivän käynniltään jälleen kohti kaukaista (toivottavasti vain väliaikaista) kotomaataan ei nenäliinani ehtinyt juuri kuivua, kun olimme jo etelässä keskimmäisen tyttären perheessä. Voi sitä tunnetta, kun tyttären kaksivuotias tytär levitti ensin kasvoilleen iloisen hymyn, joka ulottui tuikkiviin silmiin asti ja sitten kipitti nopein askelin halattavaksi. Todellinen mummoenergiatankkaus, joka sulattaa sydämen. Lomaviikkoni lopun vietimme heidän uudessa kodissaan ja tutustuimme uuteen asuinympäristöön.


Päivät kuluivat nopeasti kaksivuotiaan ja hänen viisikuisen pikkuveljensä rytmittäessä päiviä ja antaessa ilon ja ihmettelyn aiheita. Kaksivuotiaan puhe oli kehittynyt paljon sitten viime näkemän. Hauskimmaksi jutuksi jäi mieleen tapaus, kun tyttö alkoi napsia pinsettiotteella isänsä lautaselle jäämiä pieniä salaatinpaloja. Hän ojensi ensimmäisen kohti isän suuta ja totesi: "Tässä on foomula!" Seuraavan palan kyytipoikana oli toteamus:"Nostuli!" Ja sitten:"Pyölä!" Samalla äänenpainolla tulivat kuin hänelle oli viime aikoina lueteltu lusikoinnin aikana. Ja ilmeestä päätellen tyttö tiesi, että vitsivitsi!


Kotimatkalla oli sitten tarkoitus kiertää Miehen kanssa lenkki Isojärven kansallispuistossa. Siellä vierailu on nimittäin houkutellut meitä jo pitemmän aikaa. Siispä sonnustauduimme kotimatkalle lenkkivaatteisiin ja valitsimme ajoreitin sen mukaan. Mutta muistinkin sitten, että saman ajoreitin varrelle osuu myös Iittala. Olimme kerran vierailleet lasimuseossa (jonka muistinkin sitten nyt jälkeenpäin olleen Nuutajärvellä) ja museon lähistöllä oli mielenkiintoisia pikku lasipajoja, jotka olivat silloin vuodenajasta johtuen kiinni. Siitäpä alkoikin sitten muutaman kymmenen kilometrin pituinen kruuna - klaava - pähkäily. Ja, koska ajoramppi tuli vastaan eikä moottoritiellä saa tehdä U-käännöstä, oli pakko päättää ja henkäisin sitten, että IITTALA! Ja päädyimme siis Iittalan lasimäelle. Retkivarustus ei ollut ongelma, sillä äkkiäkös sitä syrjäisen parkkipaikan syrjäisimmässä osassa meikkailee ja vaihtaa asua. Ensin kulahtanut T-paita vaihdettiin tunikaan ja tunikan alla nyt vaihtaisi vaikka uimapuvun päälleen kenenkään huomaamatta.


Autosta nousun jälkeen havaitsin parilla silmäyksellä, että emme tulleetkaan SIIHEN paikkaan, jonne haikailin. Mutta Naivistit Iittalassa 2008 - näyttely kuulosti houkuttelevalta ja kävelimme suoraan sinne. Esillä oli kolmisenkymmentä taiteilijaa töineen. Jonkun tauluista olisin mielelläni ottanut "matkamuistoksi". Toisissa oli enemmän ajatusta, toiset kauniin huolettomia pilvenhattaroineen, enkeleineen, heppoineen ja kukkasineen. Mutta mielestäni elämässä on tilaa myös kauniin huolettomalle. Ja monen muunkin mielestä, sillä yllättävän suuri osa teoksista oli jo muuttamassa uuteen kotiin.


Ja tästä sainkin oivallisen aasinsillan, sillä nuorin tyttäremme muutti viikko sitten myös omaan, uuteen kotiinsa. Lupailin joskus toukokuussa, että esittelen tyttären kirpparilta ostaman kaapiston tuunattuna ja tässä se nyt tulee. Kaksi kirjahyllyn alakaappia ja yksi laatikosto ovat saaneet ylleen lakattua tapettia, maalia, uudet jalat ja vetimet. Sopivat kauniisti uuteen ympäristöönsä. (Klikkaa kuvia suuremmaksi, jos haluat.)











Ja tällainen kaapisto oli aikaisemmin:

3 kommenttia:

Virpi P. kirjoitti...

En voi käsittää! Miten joku osaa ja saa aikaiseksi tuollaisen muodonmuutoksen? Ei siis parkkipaikalla vaan tämä kaapistosysteemi.
Mun makuuhuoneen lipasto odottaa tuunausta, mutta kun ei ole yhtään ajatusta, mitä sille tekisin.

Tuosta tuli aivan uudennäköinen, trendikäs. Briljanttia.

Eevis kirjoitti...

Jaa, mutta olisitpa nähnyt siellä parkkipaikalla!...
Nyt vain ajatuksia lentoon, sillä taitoahan sinulla on.

Anonyymi kirjoitti...

Nuo lipastot on tyylikkäät! Näin ne monessa eri vaiheessa ja tuli kyllä hienot. Pitäis itsekin ehkä vähän tuunata kalusteita yhteneväisemmäksi, tai sitten ei ;)