Kello käy jälleen

Miten hyvältä tuntuukaan istua tässä. Viime kirjoituksesta on jo liian kauan aikaa. En ole ehtinyt, enkä jaksanut. Väsymys pitää vieläkin otteessaan. Arki-illat, viikonloput ja viikon loma silloin tällöin eivät ole riittäneet voimien palauttamiseen. Työssä on ollut tiiviitä päiviä, antoisia. Antaudun niihin täysillä ja sen vastapainoksi pitäisi nollata välillä. Ja sitten, kun vapaa-aikana nollaa päivästä toiseen, yrittää mieliala laskea masennuksen puolelle. Tällaistako elämä on? Työhön, kotiin, ruoka, lenkki, pyykki, nukkumaanettätuleeriittävänmontatuntiaunta, työhön, kotiin... En avannut edes tätä konetta, että ei tulisi houkutusta istua koko iltaa blogistaniassa. Laskuri on käynyt vähän ahkerammin kuin kello.


Ruusu sinulle, joka et ole vielä unohtanut blogiani. Queen Elisabet avasi viikko sitten ensimmäisen kukkansa, kauan odotetun. Pari viikkoa myöhässä.





Mies palasi eilen viikon Lapin matkalta. Oli siellä kahden ystävänsä kanssa. Kahvitin eilen illalla kolme tyytyväistä, ruskettunutta, parroittunutta miestä. Tuliaiseksi tuli kilon hauki, Muonion joesta, kuulemma. Olin väärässä arveluissani, että tuliaiseksi saisin paikallisesta Prismastamme ostetun savulohifileen. Ei huono sekään... Toivomukseni on, että Mieheen tarttuisi Lapin hulluus - sellainen, että hän kävisi levottomaksi aina alkukesästä ja juhannuksen seutuvilla raahaisi minut sinne pohjoiseen korukiviä etsimään ja kiipeilemään tuntureille. Voisin välillä jännätä mukana sitäkin, tuleeko kalaa.


Pari viikkoa sitten jaksoin vielä osallistua Miehen tai välillä ystäväni kanssa antaumuksella jokakesäiseen kulttuurifestivaaliimme, Jyväskylän Kesään. Liput ostan aina jo hyvissä ajoin, sillä monet esitykset myydään varhain loppuun. Tänä vuonna ohjelmassani oli "Seela Sella seisaallaan", stand uppia, Maarit Hurmerintaa, flamencoa ja Iiro Rantalaa. Niin erilaisia ja niin nautittavia! Harmin aiheita kertoakseni olimme ystäväni kanssa pettyneitä siitä, että festivaalien ajaksi pystytetty suuri teltta oli sisustettu pöydillä ja penkeillä anniskelun vuoksi ja Seela Sellan hienon esityksen parhaat paikat oli varattu muutamalle kymmenelle vipille. Mielestäni esitys olisi tarvinnut intiimimmät puitteet, kuten teatterimme pieni näyttämö esimerkiksi, ja isokin olisi ollut nyt valittua parempi. Mutta Seela, mikä upea vanhenevan naisen malli meille muille vanheneville! Toinen harmi oli Maarit Hurmerinnan konsertin liian korkea melutaso. Eniten nautin sinä iltana ehdottomasti Severi Pyysalon ja Jukka Perkon soitannasta. Maaritin lauluissa oli hienoja sanoja, se mitä kuulin. Mutta liian paljon meni hukkaan... Ja välillä oli pakko pitää sormia korvilla, kun kipuraja ylittyi soiton voimistuessa. Mutta sittenkin, mitähän ensi Kesä tuokaan tullessaan?


Sadetta, sadetta, sadetta on tämä kesä ainakin tuonut. Ja kanttarelleja. Uskomatonta miten paljon tänä vuonna niitä löytyykään. Lauantain aamulenkillä löysin niitä lähes neljä litraa tutuista paikoista kotimme läheltä. Paikka, jossa oli myllätty talven aikana, ja jota luulimme jo menetetyksi, aivan pursuili jo kerättävän kokoisia ja aivan pikkuruisia sieniä. Paikoin piti astua kiveltä toiselle, että en tallaisi kasvavia babykanttarelleja. Pakko laittaa kuva niistä.





Tämän viikonlopun jännitysnumeron järjesti naapuri. Tämä yksin asuva, minua parisenkymmentä vuotta nuorempi mies oli selvästikin palannut lauantai-iltana matkaltaan, joita hän tekee paljon välillä työn, välillä levon vuoksi. Portaalle jätetty laatikollinen olutta ja matkalaukun päälle heitetty tuttu nahkatakki sen paljasti... Huoleni nousi sunnuntaina aamupäivällä, kun huomasin, että jätetyt tavarat olivat edelleen samoilla sijoillaan. Mielikuvitukseni alkoi laukata ja näin jo silmissäni naapurin lojuvan puolikuolleena trooppisen sairauden kourissa tai raahautuvan ripulitaudissa sängystä vessaan ja takaisin. Sillä mieshän ei jätä ainakaan olusiaan varastettavaksi kuin aivan suuressa hädässä. Pakko mennä rimputtamaan ovikelloa! En olisi voinut aikaisemmin kuvitellakaan, miten iloiseksi voinkaan tulla, kun näen naapurimme ovella pyjamassaan, tukka pystyssä, ihmettelevänä. Ja hätä vaihtui huojentuneeksi nauruksi, kun hän kertoi tulleensa kyllä matkalta, kantaneensa kauppaostokset sisään ja unohtaneensa lopun omaisuuden pihalle...


Blogiaikani on nyt ylitetty. On maltettava siirtyä iltapuuhiin ja varmistettava, että yöuni riittää. Sillä kahdeksisen viikkoa pitää vielä jaksaa ennen varsinaista lomaa. Silloin lennämme kauas pois, pojan ja miniän luo, Melbournen kevääseen. Paikkamme lentokoneissa ovat jo varatut. Taidanpa etsiä vielä kamman ja katkaista tänään ensimmäisen piikin.